keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Hyvän fiiliksen keskiviikko

Jos eilen turhautti ja ärsytti kaikki, niin tänään on huomattavasti pirteämpi päivä. Heräsin aikaisin, lihakset kipeinä eilisestä salista, mutta hyvällä tuulella. Jee!

Tänään aamupaino oli (jos tuohon vaa'an rakkineeseen nyt voi luottaa pätkääkään) 99,0 kg. Iloinen ja tsemppaava ylläri, että päivien jumittelun jälkeen oli tapahtunut edes pieni notkahdus alaspäin. Ehkä huomenna päästään jo seuraavan kilon puolelle. Ehkä.

Vettä, vettä, vettä
Yksi iso muutos, minkä halusin toteuttaa tässä prosessissa, oli vedenjuonnin lisääminen. Olen aina juonut liian vähän vettä ja kärsinyt muunmuassa päänsärystä vedenjuonnin unohduttua. Ihan normaalin veden sijaan olen myös halunnut aina mielummin juoda hiilihapotettuja ja maustettuja vesiä. Nyt kuitenkin olen kantanut yli viikon ajan koko ajan mukanani vesipulloa, ihan kraanavedellä täytettyä sellaista. Kuvassa olevassa pullossa ei siis ole etiketistä huolimatta vichyä. Määrällisesti en ole laskenut vedenjuontiani, mutta pyrin hörppimään pullosta vähän väliä.

Laihdutuspiireissä tuntuu olevan eriäviä mielipiteitä kuplaveden juomisesta, tai tavallisen veden korvaamisesta sillä. Kaloreitahan siinä nyt ei ole, kuten ei vedessä yleensäkään, mutta en sitten tiedä voiko sillä olla jotain muita vaikutuksia painonpudotukseen. Loogisesti ajateltuna ilmaa hiilihapotettu vesi kai saattaa suolistoon kerätä. Itse olen päättänyt nyt pääasiallisesti juoda veteni kraanasta otettuna, mutta en karta kivennäisvesiä jos semmoista mieli tekee.

Nyt kipitän markettiin ostamaan kylmäsavulohta, koska tekee ihan hulluna mieli kalaa lounaaksi. Hyviä keskiviikkoja kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Anna armoa!

Tässä viime päivinä mielessä on pyörinyt se, kuinka olla itselleen armollinen ja nähdä niitä hyviä asioita ja onnistumisia itsessään ja omas...