Arpia ja aurinkoa

Tänään ajattelin pohtia vähän pinnallisia asioita, eli raskaus/venymä/kasvuarpia, inhokkilapsella nyt on monta nimeä. Huomatkaa myös runollinen otsikko. Itselleni on näiden kohtalaisen nopeasti kerättyjen liikakilojen myötä tupsahdellut vähän sinne sun tänne rumia ja punaisia raskausarpia. Murrosiässä arpia ratkeili reisien ja takapuolen ihoon, kun kroppa muovautui aikuiseen malliinsa, mutta nuo arvet ovat oikeastaan aina olleet hyvin haaleita ja vaaleita. En koskaan teininä kriiseillyt noista arvista, vaan pidin niitä ihan tavallisena juttuna.

Näin lihomisen myötä saadut ja melko näkyvät raskausarvet jostain syystä ottavat pattiin ihan hirveästi. Pahin tilanne (kuvassa) on itselläni tuossa lantiolla, tai ehkä enemmänkin jenkkakahvojen kohdalla. Molemmilla puolilla arpia on runsaasti, ja ne ovat punaisia, pitkiä ja tuoreita. Ne nousevat myös niin ylös kylkeen, että niitä on melkein mahdoton piilottaa esimerkiksi bikinien alaosan alle. Noin niinkuin tulevaisuutta ajatellen siis, nyt en paljon ole biksuissa heilunut. :D Kauhukseni huomasin myös tuossa muutama viikko sitten, että vatsamakkaran alapinnalle (hyi yök näitä kuivailuita) oli ilmestynyt alkava punainen arpi, joka ilmeisesti paljastui makkaran hieman kutistuttua. Aloin heti panikoimaan, että vatsanahka on kohta entinen, vaikken ole edes raskaana koskaan ollut. Yh.

Ällökuva kyljen arvista

Nyt olen muutamien päivien ajan käyttänyt Tokmannilta bongaamaani Bio-Oilia. Se on tarkoitettu nimenomaan erilaisten arpien ja kuivan ihon hoitoon. Mitä nyt olen selvitellyt, niin eipä mitään oikeasti toimivaa tapaa poistaa jo tulleet arvet taida olla olemassakaan, mutta elättelen toivoa että tuo öljy niitä vaikka vähän vaalentaisi ja häivyttäisi. Ainakin iho jää Bio-Oilin jäljiltä aivan ihanan pehmeäksi, joten taidan käyttää sitä jatkossa siitä huolimatta, onko siitä apua arpiin. Ajan kanssahan raskausarvet myös vaalenevat, mutta itselläni kummittelee mielessä toukokuun rantaloma, missä mielelläni esittelisin ensinnäkin hoikistunutta, mutta mielellään myös mahdollisimman arvetonta vartaloani. 

Oikeastihan jotkut hiton arvet ovat murheina säälittävän pieniä, eikä arvellisuus/arvettomuus ole millään tasolla oikeasti merkitsevä asia elämässä, mutta tällaisia kaikkia pikku kriisejä ihmisen elämään taitaa aina mahtua. Ehkä itselleni venymäarvet konkretisoivat sitä paisumista, mitä tässä on tapahtunut ja ovat siksi niin kauhistuttavia. Joka tapauksessa toivon hoikistumisen häivyttävän niitä ja estävän uusien repeämien syntymisen. 

Nyt menen kokkaamaan lihapullia ja nautin auringon viimeisistä säteistä, jotka loistavat ikkunasta sisään. Tänään on hyvä laihdutuspäivä!