keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Parisuhde ja laihdutus

Heips tyypit ja ihanaa ystävänpäivän myöhäisiltaa! <3

Tämä viikko on sujunut tähän mennessä vaihtelevasti, mutta kaikenkaikkiaan ihan jees. Maanantaina oli perus terveellinen päivä, eilen sitten taas meni vähän lööperiksi. Käytiin ystävänpäivän kunniaksi syömässä ja leffassa, koska ei sitä oltaisi tänään ehditty tekemään. Ruokana meni sushia ja leffassa irtokarkkeja, mutta ei mitään katastrofaalista. Tänään ollaan taas palailtu arkeen (huippua, että alan pikku hiljaa pitää tätä terveellistä ja kevyempää syömistä normaalina arkena, enkä minään kuurina) ja vähäkalorisempiin sapuskoihin. Tästä päivästä tuli myös oikein kunnon liikuntapäivä, koska takana on nyt salikäynti ja tanssitunti. Salilla innostuin normaalin ohjelmani lisäksi hölkkäämään juoksumatolla kilometrin ja rääkkäämään vatsalihaksia niin, että taitaa huomenna tuntua. Paino on keikkunut viikonlopun jäljiltä vähän edellisviikkoa korkeammalla, mutta eiköhän se sieltä taas alas tule. Ei huvita stressata just nyt. :)


Ystävänpäivän kunniaksi ajattelin kirjoitella vähän omia ajatuksiani laihdutuksesta ja parisuhteesta. Jostain syystä ei vaikuta olevan harvinaista, että parisuhteeseen päädyttyään ihmiset helposti lihovat ja elämäntavat luisuvat aivan kaameiksi. Niin kävi minulle itsellenikin. Miten lihominen vaikuttaa parisuhteeseen ja saako toista pyytää laihduttamaan? Onko elämäntapojen muuttaminen yhdessä helpompaa kuin yksin?

Olen seurustellut poikaystäväni kanssa nyt reilut kolme vuotta, ja lihonut 30 kiloa. Tasainen kympin vuosivauhti. Käsittämätöntä. Miten ihmeessä tässä pääsi käymään näin? Vastaus on, että en tiedä. Ennen omaa ylipainoa olin kova arvostelemaan muiden läskejä. Muistan vannoneeni yhdelle kavereistani, että heti jos painoni joskus kohoaa muutaman kilon, laihdutan ne saman tien pois. En koskaan päästä itseäni läskiksi. Olin myös kylmän viileästi sitä mieltä, että kumppanin lihominen on ihan validi syy lähteä suhteesta. Enhän minä tuollaista alunperin valinnut. Noh, elämä tapahtui, tapasin poikaystäväni, rakastuimme, muutimme yhteen... Ja tässä sitä ollaan merkittävän ylipainon puolella.

En missään nimessä syytä ylipainostani parisuhdetta tai poikaystävääni. Ihan itse olen itseni tähän kuntoon syönyt, ja mahdollisesti näin olisi tapahtunut vaikka olisin viihtynyt sinkkuna kaikki nämä vuodet. Uskon parisuhteella, tai enemmänkin sen mukanaan tuomalla elämäntyylillä, olevan kuitenkin iso osuus asiassa. Sohvannurkkaan jumahtaminen, herkuttelu, ulkona syöminen, tissuttelu, kaupasta tuodut tuliaissuklaapatukat ja liikunnan yleinen väheneminen ovat kaikki olleet omiaan kasvattamaan rasvavarastoja vyötäröllä. Ennen parisuhdetta olin aina menossa, aina ulkona tai liikkeessä, harrastamassa tai kavereiden kanssa.

Poikaystäväni on itsekin lihonut parisuhteemme aikana ainakin parikymmentä kiloa. Olen itse tätänykyä ennen kaikkea kriittinen vain omaa ulkonäköäni kohtaan ja täytyy sanoa, että olen koko ajan ollut kiinnostuneempi omista läskeistäni kuin kumppanini. Teini-ikäisenä ehkä vielä saatoinkin olla niin pinnallinen, että olisin pitänyt ylikiloja täytenä turn offina, mutta nyt tuntuu lähes koomiselta, että harkitsisin rakastamani miehen heivaamista vain ylipainon vuoksi. Elämässä on onneksi paljon muita tärkeämpiä asioita kuin paino. Täytyy silti sanoa, että olen tosi iloinen ja ylpeä miehestäni, että hänkin on halunnut ryhtyä kanssani laihduttamaan ja parantamaan elintapojamme. Olen huomannut  hänessä jatkuvasti uusia positiivisia muutoksia tämän projektin aikana, jotka eivät edes niinkään ole ulkoisia, vaan liittyvät energisempään ja iloisempaan olemukseen. Niiden kautta koen, että tämä laihdutus on jo nyt vaikuttanut positiivisesti suhteeseemme. Yhdessä on toki myös kivempaa ja helpompaa tehdä hyviä valintoja.

Itse olen sitä mieltä, että elämäntapamuutoksen ja laihdutuksen tulee aina lähteä ihmisestä itsestään. Jos paine tulee ulkopuoliselta, kuten kumppanilta, eivät syyt ole oikeat eikä tulos lopulta kuitenkaan kestävä. Ylipaino on omalla kohdallani heikentänyt itsetuntoani myös kumppanin edessä ihan jo itsessään, joten en halua edes kuvitella miltä olisi tuntunut jos poikaystäväni olisi ikinä kommentoinut painoani tai ulkoista olemustani arvostelevasti. Veikkaan, että melkein jokainen ruoskii itseään ylipainon takia, joten kenenkään muun ei sitä tarvitse tehdä. On paljon kannustavampaa myös lähteä laihduttamaan, kun sillä ei tarvitse yrittää ansaita itselleen toisen positiivista huomiota, vaan tietää tämän rakastavan itseä kiloista viis.

Laihduttaminen ja elintapojen muuttaminen on hidasta, kuoppaista ja kärsivällisyyttä vaativaa. Itse olen äärettömän kiitollinen siitä, että minulla on vierelläni uskomaton ihminen, joka tsemppaa ja kannustaa. Ihminen, jonka kanssa lihoimme yhdessä ja toivottavasti myös laihdumme yhdessä. Tiedän, että kaikilla näin ei kuitenkaan ole, ja parisuhde voi myös olla kaikkea muuta kuin voimavara laihdutuksen suhteen. Jos omalla kumppanilla ei ole painon kanssa ongelmia, eikä ole koskaan ollutkaan, voi tämän olla todella hankala käsittää painonhallinnan haasteita. Jos toisen ei myöskään tarvitse itse kiinnittää erityistä huomiota omaan ruokavalioonsa, voi toisen nurkissa lojuvista herkuista syntyä uskomattomia houkutuksia.

Luulen, että minulla oli jokin punainen lanka kun lähdin kirjoittamaan tästä aiheesta, mutta lopputuloksesta taisi tulla melko sekava. Laitetaan väsymyksen piikkiin. Kuulisin kuitenkin mielellään muiden kokemuksia aiheesta.

Onko täällä lukijoissa muita, jotka kokevat parisuhteen toimineen lähtölaukauksena lihomiselle ja huonoille elintavoille? Oletteko laihduttaneet yhdessä vai yksin?

2 kommenttia:

  1. Voi kyllä, tunnistan heti! Itsellä saldona 2v ja reilu 10kg, mutta elintapojen muutos huonompaan on ollut sitäkin suurempi. Helpompi vaan mussuttaa sohvalla yhdessä kuin raahautua salille..vissiin:D nyt kuitenkin yritän löytää tasapainoa ja vanhaa liikunnallista elämäntapaa takaisin. Mutta kyllä onnellisuus on kuitenkin se pääasia ja toisaalta joka (väliaikaisen) kilon arvon arvoista ;)

    T. Sohvis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Kiva" kuulla että jollain muullakin on käynyt näin hassusti. :D Nimenomaan tuota tasapainoa olen itsekin etsimässä, koska vaikka nämä muutamat vuodet nyt näin menivätkin, en halua jatkaa tätä rataa enää hetkeäkään. Onnellisuus kyllä on se kaiken a ja o, enkä usko laihdutuksenkaan onnistuvan kurjassa ja onnettomassa elämäntilanteessa optimaalisesti. Kiitos kommentista!

      Poista

Anna armoa!

Tässä viime päivinä mielessä on pyörinyt se, kuinka olla itselleen armollinen ja nähdä niitä hyviä asioita ja onnistumisia itsessään ja omas...