Anna armoa!

Tässä viime päivinä mielessä on pyörinyt se, kuinka olla itselleen armollinen ja nähdä niitä hyviä asioita ja onnistumisia itsessään ja omassa elämässä. Tuntuu, ettei se ole todellakaan aina helppoa tässä nykymaailmassa, jossa paineet menestyä ovat kovat ja esimerkiksi some tulvii kauniita, hoikkia ja menestyneitä superihmisiä. Helposti sitä huomaa seisovansa peilin edessä puristelemassa vatsamakkaraa ja pohtimassa, että miksi minä en näytä tuolta ja nautiskele täydellisiä terveellisiä aterioita täydellisessä ja siistissä kodissa ja miksei kaikki muutenkaan ole täydellistä?

Nojoo, okei. Oikeasti tiedän ettei täydellistä ihmistä tai elämää ole olemassakaan. Instagramin upeiden kroppien takana on ihan oikeasti vuosikausien työ, jota en todellakaan halua vähätellä. Kauniiden kotien ja kuvien takana on myös työtä, mutta ennen kaikkea ne ovat vain valittuja paloja ihmisten elämästä ja kaiken takana jonkun elämä voi olla ihan millaista tahansa. Riittämättömyyden tunne tulee itselläni kuitenkin pahiten esille, kun luen esimerkiksi ihmisten kertomuksia laihdutuksesta ja elämäntapamuutoksesta. Välillä tuntuu, että kaikki muut onnistuvat heti, mutta minä vain tuskailen kuukausi toisensa jälkeen samassa painossa. 

Olen nyt jo muutaman viikon ajan tavallaan pitänyt taukoa laihdutuksesta. Tai no, en ole missään vaiheessa päättänyt tehdä niin, mutta jotenkin inspiraatio on ollut kateissa ja on tullut popsittua vähän sitä sun tätä. Ei todellakaan samassa mittakaavassa kuin joskus ennen tätä projektia, mutta kuitenkin. Toisaalta väleihin on mahtunut myös tosi onnistuneita ja ns oikeaoppisia laihdutuspäiviä. Tällä hetkellä olen edelleen siinä tilanteessa, että painoa on alkutilanteeseen nähden lähtenyt noin 5 kg. Olen päässyt tähän jo noin kuukausi sitten, ja nyt tämä kuukausi on lähinnä mennyt samassa painossa pysytellessä. Tänään kun aamulla taas kiukutti kaikki ja teki mieli haistattaa koko elämäntapamuutokselle, tajusin yhtäkkiä, että tämä samassa painossa pysyminenhän on saavutus eikä mikään epäonnistuminen! Ensinnäkin, olen tosiaan tammikuun alkuun nähden viisi kiloa kevyempi, enkä esimerkiksi muutamaa kiloa lihonnut. Viime vuosien trendinä on kohdallani ollut kerätä painoa noin 10 kg vuodessa, joten jos sama rata olisi jatkunut, olisin mahdollisesti nyt kahdeksan kiloa painavampi kuin tällä hetkellä. Kauhistuttava ajatus, mutta toisaalta myös todella palkitseva. Näillä alkuvuoden valinnoilla olen saavuttanut mahdollisesti melkein kymmenen kiloa kevyemmän olemuksen, kuin tekemällä niitä vanhoja valintoja. Tältä kannalta katsottuna ei ole mikään häpeä, että on laihtunut "vain" viisi kiloa tähän meneessä. Kaikki on kotiin päin.

Ihminen on malttamaton olento ja kaikki olisi niin kiva saada hetinyt. Tässä on vaan pakko opetella sitä armollisuutta ja malttia, koska uskon niiden avulla pääseväni parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Nyt on ollut pakko hyväksyä, että laihduttaminen tuntuu tällä hetkellä pakkopullalta, joten en ole niin aktiivisesti siihen keskittynyt. Missään nimessä en ole lopettanut laihduttamista, koska aijon todella vakaasti päästä edelleen mahdollisimman pian normaalipainoon. En kuitenkaan usko, että muun stressin painaessa niskassa olisi laihtuminen muutenkaan kovin tehokasta. Pyrin tekemään hyviä valintoja, syömään kasviksia ja välttelemään herkkuja, mutta en pysty nyt ruoskimaan itseäni mihinkään hulluihin suorituksiin. Liikuntaa toki myös harrastan parhaani mukaan ja toivon tämän nyt tällä hetkellä riittävän painon pitämiseksi samassa tai jopa sen hitaaksi tiputtamiseksi. Ja heti kun intoa taas riittää yhtään enemmän, aijon painaa sata lasissa ja koittaa vähän ottaa kiinni näitä löysäiltyjä viikkoja.

Tähän aikaan ensi vuonna

Telkkarissa pyörii tällä hetkellä otsikon mukainen ohjelma, jossa ilmeisesti (en ole kyseistä ohjelmaa katsonut) tavataan erilaisia ihmisiä ensin vuotta aikaisemmin, jolloin he kertovat tavoitteensa seuraavan vuoden ajalle, ja sitten vuoden päästä katsotaan miten meni. Tästä intoutuneena päätin kasata oman listaukseni tavoitteista, joiden täyttymisen eteen aijon työskennellä tulevan vuoden aikana.

Tähän aikaan ensi vuonna...

Olen valmistunut ja töissä. Tämä ensimmäinen tavoite pitäisi olla kohtuullisen helppo saavuttaa. Minulla on jonkin verran rästitehtäviä painamassa niskassa, mutta ei mitään ylitsepääsemätöntä. Opinnäytetyö on ihan ok vauhdissa ja sen suhteen suunnitelmat selvillä. Omalla alallani työllistymisen ei pitäisi olla haastavaa, koska kysyntää alan tekijöille todellakin on. Valmistumisajankohtani on siis joulukuussa 2018 ja toivon pääseväni aloittamaan vakkarityöt sitten viimeistään siinä tammikuussa 2019.

Olen tavoitepainossani. Tästä eteenpäin vuoden ajan tavoitteenani on joka päivä tehdä niitä valintoja elämässä, jotka kuljettavat minua kohti kevyempää tulevaisuutta. Vaikka tiedän noiden jäljellä olevien ~26 kg pudottamisen olevan todella kovan työn ja tuskan takana, aijon taistella sen eteen. Olen kyllästynyt huokailemaan peilin edessä ja vaa'alla, enkä malta odottaa sitä että näkymä aidosti alkaa taas miellyttää.

Olen juossut maratonviestin. Kyllä, kaveriporukan kanssa innostuttiin sellaisesta hullutuksesta kuin maratonviesti, joka toteutuisi ensi syksynä. Se käytännössä tarkoittaa sitä, että neljän hengen porukasta jokainen juoksee sen rapiat 10 km vuorollaan. Yhteensä matkasta muodostuu maraton. Olen kyllä ennenkin juossut kympin, mutta silloinkin (melkein parikymmentä kiloa kevyempänä) hitaasti ja melko vaivalloisesti. Tavoitteena siis on nyt treenata kesä ja pudottaa samalla painoa siten, että tuohon osallistuminen olisi mahdollista.

Käyn edelleen kuntosalilla. Tämä on itselleni yksi tärkeä tavoite. Haluan tosissani pitää kiinni kuntosaliharrastuksesta ja kehittyä siinä. Tavoitteenani olisi saada lisää voimaa ja ehkä joskus läskien karistua tästä päältä, myös jonkin verran lihaserottuvuutta. Voi olla vähän liioittelua tavoitella sixpackia vuoden päähän, mutta sanotaan näin että toivon ettei se olisi ihan hirveän kaukana.

Olen löytänyt luontevan ja terveellisen tavan syödä. Toivottavasti vuoden kuluttua laihduttaminen ei enää ole se syömistä säätelevä asia, vaan enemmänkin ylläpito ja tasapaino. Haluaisin oppia syömään tavalla, joka ei johtaisi ylilyönteihin, mutta joustaisi kuitenkin ajoittaiseen herkutteluun ja rentoiluun. Ateriarytmin sisäistäminen olisi yksi olennaisimmista asioista, joka minun tulisi tulevan vuoden aikana oppia.

Omistan koiran. Koira on ollut itselläni haaveissa jo pitkään ja vanhemmiltani pari koiraa löytyykin. Tuntuu kuitenkin, että näin omasta kodista puuttuu jotain olennaista ilman koiraa. Kissat toki tuovat vähän elämää tänne meidän kämpille, mutta pienehkö koira olisi ihan nappi lisä meidän porukkaan.

Olen edelleen onnellisessa parisuhteessa. Mielellään saman miehen kanssa kuin nyt, hehheh. Mahdollisesti voisin myös olla kihloissa, tai en panisi sitä ollenkaan pahakseni, mutta toisaalta ei tässä nyt niin kiirekään vielä ole.

Täytynee vuoden päästä kurkata, että miten hyvin on suunnitelmissa pysytty! Yritän nyt tosissani tsempata, mutta toisaalta myös antaa itselleni tarpeen tullen armoa. Elämää ei valitettavasti tai toisaalta onneksi voi ennalta käsikirjoittaa, vaan kaikista suurista tavoitteista ja suunnitelmista huolimatta joskus tulee isojakin yllätyksiä.

Miltä teidän tähän aikaan ensi vuonna -listaus näyttäisi?

Täällä taas!

Heiii kaikille pitkästäpitkästä aikaa! Pahoittelut karmean pitkäksi venyneestä blogitauosta, joka alkoi tahattomasti ja venyi lopulta pitkäksi kun tämä laihdutus ei ole päällimmäisenä pyörinyt mielessä. Pidemmittä puheitta tässä tulevat kahden viime viikon "tulokset", vaikkakaan mittoja en ehtinyt tänään itsestäni napata joten se jääköön ensi viikon maanantaille.

Paino 16.4.2018: 97,4 kg (101,4 kg)

Mitat 3.4.2018:

Vyötärö 85 cm (95 cm, -10 cm)
Lantio 106 cm (117 cm, -11 cm)
Rinnat 107 cm (113 cm, -6 cm)
Käsivarsi 34 cm (37 cm, -3 cm)
Reisi 65 cm (70 cm, -5 cm)

Yhteenveto viikko 12-13:

Viikon painonmuutos +0,3 kg
Projektin kokonaispudotus -4,0 kg
Senttejä lähtenyt viikossa - cm
Senttejä lähtenyt yhteensä 35 cm
BMI muutos alusta 31,30 → 30,06

Painonmuutos on tosiaan nyt viimeisen kahden viikon aikana ollut 300 g ylöspäin. Ei mikään toivottava tulos, mutta parempi kuin mitä kerkisin jo tuossa pelkäämään. Viimeiset kahdeksan päivää kului vanhempien luona koiravahdissa ja samaan aikaan koulussa ja töissä oli tosi tiukkaa. Suoraan sanottuna tuli syötyä aika pitkälti ihan mitä sattuu, joskaan ei nyt mitään aivan järkyttäviä ylilyöntejä. Mitään ateriarytmiä ei tosiaankaan ollut ja noutoruokaakin kului jonkin verran. Tämän kaiken huomioonottaen olen ihan tyytyväinen, että takapakki on vain tuon suuruinen. 

Myöskään salilla ei tullut juuri käytyä nyt menneellä viikolla. Onneksi koirat sentään huolehtivat lenkityksestä. Nyt ollaan siinä pisteessä, että kunnollinen ryhtiliike tulee tarpeeseen ja eteenpäin on vain puskettava vaikkei joka hetki niin hitosti kiinnostaisikaan. Lomareissuun on enää kuukausi, mutta kuukaudessakin ehtii hyvällä draivilla saada pari kiloa pois ja olon taas fressimmäksi ja paremmaksi. Huomaan kyllä nyt välittömästi, että kun päästää itsensä lipsumaan ja syömään muun muassa sokeria, alkaa kroppa reagoida väsymyksellä ja epämääräisellä inhalla ololla. Parempi vain pysyä siinä kasvisvoittoisessa ja proteiinirikkaassa pöperössä. 

Palailemisiin, toivottavasti vähän nopeammalla aikataululla kuin viimeksi. :D Postaustoiveita saa edelleen mielellään esittää, mikäli sellaisia mieleen tulee!

Viikko 11 - pääsiäisherkkuja ja laiskottelua

Olen näköjään täysin sekaisin viikonpäivistä, koska olin eilen varma että on sunnuntai... En eilen astunut ollenkaan vaa'alle, joten suoritin viikkopunnituksen ja mittaukset sitten tänä aamuna. Tässä siis viikon 11 lukuja, alkutilanne totutusti sulkeissa.

Paino 3.4.2018: 97,1 kg (101,4 kg)

Mitat 3.4.2018:

Vyötärö 85 cm (95 cm, -10 cm)
Lantio 106 cm (117 cm, -11 cm)
Rinnat 107 cm (113 cm, -6 cm)
Käsivarsi 34 cm (37 cm, -3 cm)
Reisi 65 cm (70 cm, -5 cm)

Yhteenveto viikko 11:

Viikon painonmuutos -0,3 kg
Projektin kokonaispudotus -4,3 kg
Senttejä lähtenyt viikossa 3 cm
Senttejä lähtenyt yhteensä 35 cm
BMI muutos alusta 31,30 → 29,97

Kokonaisuutena täytyy sanoa, että tämä on yllättävänkin ok tulos siihen nähden, miten tuli pääsiäisenä syötyä. Ahdoin ruokaa napaan kaikilla mahdollisilla sukulaisilla ja jälkkärinä meni pitkän viikonlopun aikana muunmuassa kinderkakkua, jäätelöä ja irtokarkkeja. Kuluneen neljän päivän aikana tuli varmaan oikeasti syötyä enemmän kökköä kuin koko alkuvuonna yhteensä. Mutta, turha sitä on katua tässä vaiheessa ja painokaan ei vaikuta reagoineen mitenkään suunnattomasti tähän herkutteluun. Perjantain alimmasta painosta ollaan toki tultu se 800 g ylöspäin, mutta oikeasti olin valmistautunut jopa väliaikaiseen parin kilon painonnousuun. 

Nyt taas sitten sokeriherkut ja rasvaruuat sivuun, ja terveellistä kasvispitoista muonaa naamariin. Oikeastaan kaikki kevyet ja raikkaat annokset houkuttelevat tämän tankkailun jälkeen. Nyt vaan toivon, että pikku hiljaa tuolta alkaisivat lumet lähteä ja pääsisi kivassa kevätsäässä hölkkälenkille. Salillekin pitäisi tänään kömpiä vähän turhan pitkäksi venähtäneen tauon päätteeksi. Kulunut viikko meni nimittäin käytännössä nollaliikunnoilla, ellei perus paikasta a paikkaan b kävelyä lasketa.

Mukavaa tiistaita kaikille!

-5,1 kg ja ne lupaamani muutoskuvat!

Jee, vuhuu, ihanaa, parasta!!! Astuin aamulla mieli matalana vaa'alle vähän masentavan viikon päätteeksi ja valmiina kohtaamaan minkä tahansa jäätävän luvun. Olo tuntui turvonneelta ja peilikuvakin jotenkin ällötti. Kunnes puntarin näytölle pamahti lukema 96,3 kg! Naurettavaa sinänsä, että mielialani ampaisi raketin lailla nousukiitoon heti tuon numeron nähtyäni ja äkkiä se peilikuvakin alkoi miellyttää enemmän. En kuitenkaan valita, koska nyt voin todeta virallisesti karistaneeni viisi kiloa.

Viisi kiloa ei ole mikään huikea lukema. Moni tuntuu pudottavan se verran nesteitä heti ensimmäisillä viikoilla ja ajattelevan, että vasta sen jälkeen alkaa se todellinen painonpudotus. Minulle tämä ensimmäinen viisi kiloa on kuitenkin ollut ihan tarpeeksi haastavaa, jotta kehtaan olla ylpeä saavutuksestani jo tässä vaiheessa. Tämä viisi kiloa näkyy myös peilissä ja olossa niin selkeästi, että haluan jakaa tätä muutosta kuvien muodossa teidänkin kanssanne, kuten jo joitain viikkoja sitten lupailinkin.

Nämä kussakin kollaasissa vasemmalla näkyvät "aloituskuvat" on otettu viikkoa elämäntapamuutoksen aloittamisen jälkeen ja oikeanpuoleiset tänään aamulla.

Täytyy myöntää, että vähän koville näiden kuvien julkaiseminen ottaa. :D En edes tiedä miksi! Aluksi olin ihan innoissani kuvia vertaillessani ja vahvasti sitä mieltä, että kaikissa näkyy selkeä ero, mutta nyt huomasin tiirailevani kuvia kriittisenä ja varmana siitä ettei kukaan tule huomaamaan mitään muutosta. Hölmöä hommaa, koska kyllä noissa näkyy selkeä muutos. 

Suurimman eron huomaan itse toki sivukuvassa, missä vatsan näkee selkeästi pienentyneen. Hassuinta on, että vasemmanpuoleisessakin kuvassa pahin pöhötys on jo viikon laihduttelun jäljiltä poissa, mutta silti vatsa näyttää todella turvonneelta. Selkäpuolella vaikuttavat makkarat pienentyneen myös. Yksi iso ero myös näiden kuvien välillä on mielestäni koko kropan painopisteen muuttuminen. Aloituskuvissa lösötän itseäni kannattelematta selkä notkolla, mutta näissä tämän aamun kuvissa ryhti on parempi ja yleisilme skarpimpi. Ehkä lihaskuntoharjoittelulla on jotain tekemistä asian kanssa, kenties.

Nyt siirryn hyvillä mielin pääsiäisen viettoon perheen pariin ja nautiskelen kyllä varmasti hyvällä omallatunnolla muutamat suklaamunatkin. Vältetään kuitenkin ylilyöntejä ja ahmimista, jotta maanantaina ei tarvitse jatkaa projektia paria kiloa painavampana...

Ihanaa pääsiäisaikaa kaikille!

Ruoka ja tunteet - olenko lohtusyöjä?

Television laihdutusohjelmia katsoessa välillä tuntuu, että jokaisella ylipainoisella on jokin koskettava ja lennokas tarina taustalla, mikä tavalla tai toisella selittää kilojen kertymisen. Yhtä on kiusattu koulussa, toista on käytetty seksuaalisesti hyväksi, kolmas taas täyttää läheisen kuoleman jättämää tyhjiötä ruualla. Uskon koko sydämestäni, että ikävillä asioilla ja traumoilla voi olla paljonkin merkitystä ylipainon kerääntymiseen, vaikka omalla kohdallani en sitä suoraan pystykään mihinkään traagiseen yhdistämään. Enemmänkin syöminen on omalla kohdallani aina yhdistynyt positiivisiin tunteisiin, juhlaan ja tylsyyteen. Itse asiassa ainoita hetkiä elämässäni, kun ruoka ei todellakaan ole maistunut, ovat olleet ne hankalat ja ahdistavat ajat, kuten ero pitkäaikaisesta poikaystävästä.

Yksi tärkimmistä asioista elämäntapamuutoksessa on lihomisen syiden tunnistaminen. Jos en opi ymmärtämään mikä omalla kohdallani johtaa epäterveellisiin ruokailutottumuksiin ja herkkujen ahtamiseen, tulevat mahdolliset laihdutetut kilot takaisin ennemmin tai myöhemmin. Luultavasti ennemmin. Minulle tämä on oikeasti melkoinen dilemma, koska en oikeasti vieläkään ihan täysin ymmärrä miksi suistuin omilleen muuttamisen jälkeen niin käsittämättömän surkeisiin elintapoihin. Kuten olen täällä blogin puolella ennenkin maininnut, tiedän ja olen aina tiennyt perusterveellisten ruokailutottumusten kulmakivet. Kotikotona on aina syöty fiksusti, paljon kasviksia ja herkkuja hyvin kohtuudella. Koko pakka kuitenkin levähti täysin, kun löimme hynttyyt yhteen avomieheni kanssa muutama vuosi sitten. En kuitenkaan lähtisi syyttämään varsinaisesti parisuhdetta tai poikaystävääni lihomisestani, vaikka kyllä niillä varmasti jotain tekemistä asian kanssa on.

Olen aina rakastanut ruokaa ja syömistä. Pystyn syömään tosi isoja annoksia kerralla ja monesti otan lisää ruokaa vaan koska se maistuu niin hyvältä, enkä siksi että olisin edelleen nälkäinen. Varsinaista ahmimiskäyttäytymistä minulla ei ole koskaan ollut, vaikka toisinaan päivän eväiden määrä aika hurja onkin ollut. Minulla taitaa myös olla aika surkea itsekuri (inhoan kylläkin koko termiä), eli mielelläni hemmottelen itseäni päivästä toiseen ja itsensä asettaminen ulos mukavuusalueelta on usein aika hankalaa. Vaikken tiedostakaan koskaan syöneeni lohduttaakseni itseäni tai saadakseni ruuasta turvaa, on ruoalla elämässäni ehkä liian merkittävä ja tunnepitoinen rooli. Saatan jo aamulla haaveilla siitä kaikesta mitä saan/voin/aijon syödä päivän aikana ja kaupassa haalin koriin herkkuja ja intoilen jo ennakkoon kun mietin niiden syömistä. Vastaavasti olen välillä pahalla tuulella koko päivän, jos tiedän sen päivän eväiden olevan "huonot", eli jotain mistä en niin paljoa pidä. Välillä olen herännyt pohtimaan, että onko se oikeasti niin tärkeää että jokainen suuhun laitettava murunen on jotain itseä suuresti miellyttävää?

Syöminen ja hyvä ruoka on yksi elämän suurimmista nautinnoista, ainakin minulle. En varsinaisesti halua muuttaa sitä tosiasiaa, koska olen sitä mieltä että on tervettä ja kiva tykätä syömisestä. Haluaisin lähinnä ruuvata asennettani siihen suuntaan, ettei se syöminen kuitenkaan näyttelisi pääroolia päivän ohjelmassa. Tähän auttaa päivien täyttäminen jollain muulla mielekkäällä tekemisellä, koska tylsyys ajaa minut aina jääkaapille. Ehkä myös elämän tähtihetkiä voisi joskus harkita juhlistavansa muullakin tavalla kuin mättämällä herkkuja ja alkoholia. Kaikkeen mukavaan ei aina tarvitse liittyä jonkin mussuttaminen. Tai ainakaan sen syötävän ei ehkä aina ole pakko olla sitä kaikkein fäteintä ja parhaan makuista. Ehkä?

Voisin siis todeta, että en ole lohtusyöjä, mutta paljon tunteita syömiseen kyllä liittyy ja se on ehkä liian korkealla prioriteettilistalla. Toivon kuitenkin, että tälläistä tylsyyssyömistä ja ilostyömistä on helpompi lähteä taklaamaan, kuin jostain todella kurjasta johtuvaa ahmimista. Toivokaamme näin.

Liittyykö omaan syömiseesi iso tunnelataus tai myönnätkö napostelevasi henkistä oloasi kohtentaaksesi?

Täyden kympin elämäntaparemppa - ja ne viikon 10 luvut

Ystävämme maanantai on taas täällä, mikä tarkoittaa tuttua edellisviikon tulosten läpikahlausta. Nyt on kyseessä jo viikko kymmenen, ja se jos mikä tuntuu uskomattomalta! Sulkeissa lähtömitat/koko projektin aikana saavutettu kehitys.

Paino 26.3.2018: 97,4 kg (101,4 kg)

Mitat 26.3.2018:

Vyötärö 87 cm (95 cm, -8 cm)
Lantio 106,5 cm (117 cm, -10,5 cm)
Rinnat 107,5 cm (113 cm, -5,5 cm)
Käsivarsi 34 cm (37 cm, -3 cm)
Reisi 65 cm (70 cm, -5 cm)

Yhteenveto viikko 10:

Viikon painonmuutos +0,1 kg
Projektin kokonaispudotus -4 kg
Senttejä lähtenyt viikossa 2,5 cm
Senttejä lähtenyt yhteensä 32 cm
BMI muutos alusta 31,30 → 30,06

Kuten luvut kertovat, kohtalaisen plusmiinusnolla -tuloksilla mentiin. Vaaka näytti viime maanantaihin verrattuna sadan gramman painonlisäystä, mikä on itse asiassa omasta mielestäni yllättävän maltillinen viikonlopun syömisiin ja tähän kuukautiskierron vaiheeseen nähden. Tosiaan, tämä viikko meni laihdutuksen kannalta todella kaksijakoisesti; alkuviikolla pysyin tiukkana ja ehkä liiankin tiukkana, koska torstaista eteenpäin suuhun meni vähän sitä ja tätä. Ei mitään kamalaa ylilyöntiä onneksi tapahtunut missään vaiheessa, mutta lounaana meni lauantaina mäkkärin hampurilaisateria ja karkkiakin tuli popsittua välillä pe-su. Lauantaina avattiin punaviinipullo, mutta koska sitä jäi niin paljon niin pitihän se pullo eilen sunnuntaina tyhjentää... No, en kadu, oli mukava ja tosi rento viikonloppu, mutta nyt on vaan entistä tärkeämpi päästä takaisin raiteille. Ja hei, huolimatta viikonlopun levottomasta syömisestä, kävin lauantaina illalla salilla! Ennenkuulumatonta ja mahtavaa.

Nyt on laihdutusprojektia takana kokonaiset kymmenen viikkoa ja mikäli ajatellaan, että tavoitteena olisi pudottaa noin puoli kiloa viikossa, pitäisi kokonaispudotuksen olla nyt viisi kiloa. Siitä laahataan tällä hetkellä kilo perässä, mutta toisaalta tilanne voi taas huomenna tai ylihuomenna olla ihan eri. Lähellä tuota viiden kilon merkkipaalua olen häilynyt jo muutaman viikon ajan, mutta nämä ylimääräiset herkuttelut toki ovat hidastaneet sinne pääsemistä. Nyt vaan leuka pystyyn ja vähän skarppia tekemiseen, niin eiköhän se paino sinne humpsahda pian.

Ajattelin kokeilla tällä viikolla valmistaa useamman aterian valmiiksi etukäteen, niin olisi sitten huomattavasti helpompaa syödä fiksua ruokaa kun sitä olisi aina käden ulottuvilla. Pahinta itselleni on se "mitämäsyön, jääkaapissa ei oo mitään, nälkä!!", koska silloin sorrun pikaruokaan tai muuten vaan hölmöihin ratkaisuihin. 

Nopeat torstaikuulumiset

Taas on torstai ja viikko kääntymässä lopulleen. En ymmärrä, miten tämä laihdutusprojekti saa ajan kulumaan kamalaa vauhtia. Tuntuu, että viikot vilisevät silmissä ja toukokuun rantaloma lähenee huimaa vauhtia. Välillä kauhistun ja ahdistun, mutta välillä taas iloitsen että vaikka loma koittaisi nyt, niin lähtisin sinne 4-5 kiloa kevyempänä kuin viimevuoden reissuun. Ja siitäkin reissusta selvisin läskeineni, nautin auringosta ja hengailin bikineissä. 

Tämä viikko on kulkenut ihan mukavasti, tiistaina kävin salilla tekemässä yläkroppatreenin ja kyllä nyt hauiksissa ja olkapäissä tuntuu. Syömiset ovat menneet suunnilleen putkeen, mitään herkkuja ei ole tullut napsittua, mutta eilen ehkä vaan vähän turhan reilusti perus ruokaa. Jostain syystä tiistaina ja eilen vaivasi kummallinen kestonälkä, joka ei meinannut millään helpottaa vaikka mitä koitin syödä. En tiedä tuliko maanantaina mentyä vähän turhan alhaisilla kaloreilla tai jotain. Ja toisaalta tiistain treenikin saattoi nostaa energiantarvetta. Selvisin kuitenkin terveellisillä eväillä, eikä pahoja ylilyöntejä tapahtunut. Paino on kivasti pyörinyt nyt 96 ja 97 kilon välillä tällä viikolla, mikä on huippujuttu ottaen huomioon, että menkat taas lähestyvät ja niitä ennen olen yleensä ollut painavimmillani. 

Tänään ei nyt mitään niin erityistä asiaa tunnu olevan, mutta haluan vielä sanoa, että kiitos kun käytte lukemassa näitä mun juttuja selkeästi aika aktiivisestikin. :) Olisi myös tosi ihanaa, jos joskus jaksaisitte jättää jonkun kommentin tai ajatuksen johonkin postaukseen, koska luen mielelläni muiden ajatuksia ja kokemuksia. Myös omaa laihdutus/elämäntapamuutos/liikuntablogia saa mainostaa, niitäkin bongailen mielelläni uusia. Saa myös kertoa, jos tulee mieleen jotain aiheita, joista kuulisitte mielellänne lisää tai jotka kiinnostaisivat!

Tehokasta torstain jatkoa kaikille!

GFG ja pohdintaa dieteistä

Tässä elämäntapamuutosta puuhatessa tulee samalla seurailtua ajankohtaisia uutisia ja ilmiöitä laihdutukseen ja kuntoiltuun liittyen. Luen esimerkiksi aina uteliaana iltapäivälehtien "10 vinkkiä kesäkuntoon pääsemiseksi" -höpöhöpöjutut, koska aihepiiri koskettaa omaa tämänhetkistä tilannetta. Tällä kertaa en itse aijo langeta vippaskonsteihin tai kuurimaiseen ajatteluun, mutta huvittelen lukemalla mitä hurjempia keinoja.

Nyt tuossa muutama päivä sitten bongasin netin syövereistä, että FitFarm tarjoaa koko kansalle 19.3. alkaen kolmen viikon Go Fat Go -haasteen ilmaiseksi. FitFarmin dieteistähän on ehkä jollain tavalla muodostunut sellainen Suomen Virallinen Laihdutuskuuri, kun niitä on päässyt iso yleisö televisiostakin vuosien varrella seuraamaan. Olen itse joskus muutamia vuosia sitten löytänyt sen ihan ensimmäisen GFG:n ohjeet jonkun blogista ja noudattanutkin sitä joitain viikkoja. Kokonaisuutena kyseinen dietti on mielestäni parhaasta päästä laihdutuskuureja ja aivan varmasti sinällään toimiva, mutta ei sitten lopulta ollenkaan oma juttuni. Tästä huolimatta päätin ilmoittautua mukaan tälle kolmen viikon pätkälle, vaikkakaan en ohjeita aijo pilkulleen noudattaa. Olin kuitenkin kiinnostunut treeniohjelmista ja varmasti aijon ruokavaliostakin ottaa itselleni sopivia osia käyttöön.

Eniten Go Fat Go:ssa itseäni häiritsee hysteerinen tarkkuus. Jokainen päivän aikana syötävä asia on punnittava grammalleen ja jos ei sitä tee, on suunnilleen koko dietti pilalla. Ymmärrän punnitsemisen sinänsä, koska kaikkien osallistujien ei todellakaan voi olettaa tietävän edes perusasioita syömisestä, joten vapaammalla kaavalla joku saattaisi totisesti mennä metsään. Tarkalla mittailulla voi ainakin olla varma, että tekee juuri niinkuin käsketään. Itse en kuitenkaan pysty käsittämään, miksi esimerkiksi vihreät kasvikset tulisi mitata grammalleen, tai en muutenkaan allekirjoita sitä, että paras tapa ylipainoiselle sohvaperunalle olisi saman tien aloittaa elämäntapamuutos tiukalla ja armottomalla dietillä. Jos et tiedä mitään terveellisistä elämäntavoista ennestään, on mielestäni täysin epäolennaista mittailla keittiövaa'alla kurkun tai salaatin painoa. Pääasia on, että kasviksia olisi lautasesta ainakin se puolet joka aterialla.

Ennen kaikkea näihin FitFarmin valmennuksiin osallistuessa tulisi ihmisten ymmärtää, että kyseessä on alun alkaen fitnessurheilijoille laadittu kisadietti, jota toki varmasti on hiukan muokkailtu "keskivertoihmiselle" sopivammaksi. Tuo ruokavalio ei ole tarkoitettu noudatettavaksi loppuelämän ajan, koska esimerkiksi rasvaa tuossa ruokavaliossa on todella vähän. Proteiinin määrä sen sijaan on niin korkea, että se ei vastaa mitään tämän hetkisiä virallisia ravitsemussuosituksia. Itse en ole mikään ravitsemusalan ammattilainen, mutta itselleni tuo ruokavalio on liian "kuiva" yhtään pidempään noudatettavaksi. Netistäkin voi lukea paljon kokemuksia esimerkiksi siitä, kuinka hiukset ovat alkaneet tippumaan päästä ja iho mennyt kuivaan ja huonoon kuntoon tällä dietillä. Jokainen toki kokeilkoon itse, ja kuten sanottu, ihan fiksuimmasta päästä tämä ruokavalio on verrattuna kaikenlaisiin kummallisiin ihmekuureihin.

Hienoa on kylläkin se, että tuohon eilen alkaneeseen valmennukseen oli ilmoittautunut yli 50 000 ihmistä mukaan, joten hyvinvointi, laihtuminen ja kuntoilu selkeästi kiinnostaa monia. Tuo itse kolmen viikon nykäys nyt ei tietenkään kenenkään elämää mullista, mutta ehkä joku ainakin saa siitä intoa tutkia asioita pidemmälle ja muodostaa omasta ruokavaliosta terveellisemmän. Toivoisin vaan, että mahdollisimman moni ymmärtäisi, ettei se oikeasti ole olennaista meneekö lounaalla 120g vai 124g kanaa, tai että lukeeko maissin tai bataatin kasvikseksi. Olennaista on se, että oppisi terveellisen syömisen peruspilarit (kasvisten käyttö, vähärasvaiset proteiinit, hyvät rasvat, hyvät hiilihydraatit) ja jatkaisi sillä tiellä myös erilaisten haasteiden/diettien/kuurien loputtua.

Tulipa tästä paatoksellinen teksti. :D Näitä ajatuksia itselleni kuitenkin heräsi, kun olen nyt seikkaillut pari päivää kyseisen haasteen facebookryhmässä ja heidän valmennusportaalissaan. Paljon hyvää, mutta myös paljon kyseenalaistettavaa.

Mitä mieltä itse olette nettivalmennuksista tai pilkuntarkoista diettiohjeista? 

Viikon 9 yhteenveto

Tässä menneen viikon tuloksia ja edistyksiä, joita olikin taas tällä kertaa ihan kivasti. Suluissa lähtömitat ja mittojen kohdalla myös niissä projektin aikana tapahtunut muutos.

Paino 19.3.2018: 97,3 kg (101,4 kg)

Mitat 19.3.2018:

Vyötärö 87,5 cm (95 cm, -7,5 cm)
Lantio 108 cm (117 cm, -9 cm)
Rinnat 107,5 cm (113 cm, -5,5 cm)
Käsivarsi 34 cm (37 cm, -3 cm)
Reisi 65,5 cm (70 cm, -4,5 cm)

Yhteenveto viikko 9:

Viikon painonmuutos -0,6 kg
Projektin kokonaispudotus -4,1 kg
Senttejä lähtenyt viikossa 3,5 cm
Senttejä lähtenyt yhteensä 29,5 cm
BMI muutos alusta 31,30 → 30,03

Vaaka oli tänä aamuna yllättävänkin armollinen, eikä viikonlopun huolettomasta syömisestä huolimatta pompannut tuon korkeammalle menneen viikon kivoista 96 -alkuisista painolukemista. On ihanaa, kun huomaa aina uuden kiloluvun olevan se tämän hetken "normaali", josta sitten taas kohta siirrytään sinne seuraavaan. 

Tällä hetkellä tämä laihduttaminen ja elämäntapamuutos tuntuu aika mukavalta ja jopa rennolta. En halua päästää fiilistä liian rennoksi, koska siihen saattaa sitten edistyminen tyssätä, mutta pikku hiljaa tuntuu että uusista tavoista alkaa tulla rutiineita eikä hyvien valintojen tekeminen tuota kovinkaan suurta päänvaivaa. Menneenä viikonloppuna kävimme mökkimatkalla Kotipizzassa, jossa päädyin tyytyväisenä syömään ruispohjaan valmistetun kotzonen, eli kahtia taitetun pizzan, jonka sisällä oli salaattia ja broileria. Ja okei, vähän kastiketta, mutta joka tapauksessa sata kertaa fiksumpi annos kuin rasvaa valuva tavallinen pizza. Kohtuus on uusi, mutta todella tervetullut vieras omassa elämässäni. 

Tsemppiä muidenkin viikkoon!

Tämän viikon tavoite saavutettu!

Tämä viikko on ollut aika hiljainen täällä blogin puolella, kun itselläni on ollut kädet täynnä kouluhommia ja töitä. Laihdutus ei suoraan sanottuna ole ollut päällimäisenä mielessä yhtenäkään päivänä ja syötyäkin on tullut ehkä vähän suunnitelmien vierestä. Ehdin jo eilen pelästyä, että nytkö olen päästämässä itseni taas siihen tuttuun kaavaan, jossa ensin lähdetään pikkasen lipsumaan ja taas kohta huomaan märssyttäneeni kuukausikaupalla pelkkää roskaa. Sen en kuitenkaan anna missään nimessä nyt tapahtua.

Koko viikon paino on huidellut korkeammalla kuin edellisellä viikolla, ja sekin on ollut omiaan painamaan motivaatiota vähän maihin. Painoon todennäköisesti vaikutti maanantaina ja tiistaina vedetyt rankahkot salitreenit, mutta olisin silti niin mielelläni jatkanut edellisen viikon iloista pudotusvauhtia. Tänä aamuna kiljaisin kuitenkin yllättäen riemusta puntarille hypätessäni, kun lukemaksi ilmestyi 96,8 kg!!!! Ihan hassua miten innoissaan sitä voikin olla aina alempaan kiloon tipahtaessaan, vaikka ymmärrän toki ettei tämä taas ole mikään pysyvä tila vielä ja luultavasti ensi viikolla taas hypellään siellä 97-98 kilon välillä. Motivaatiobuustin tästä kyllä taas sai ja se tulikin kyllä juuri oikeaan aikaan.

Tavoitteeksi tälle viikolle asetin manantaina sen, että pääsisin edes käväisemään tuolla 96 kilon puolella. Tämä tavoite toteutui, joten ei voi olla muuta kuin tyytyväinen. Nyt vaan pitää pitää kirkkaana mielessä se lopullinen maali ja muistaa joka päivä tehdä niitä valintoja sen mukaisesti.

Ihanaa viikonloppua!

Viikkokatsaus numero 8

Huomenta ja jaksamista uuteen maanantaihin! Tänään tiesin jo heti herätessä, että paino tai mitat tuskin näyttävät suurensuurta edistymistä, koska olo oli niin uskomattoman turvonnut ja pökkelömäinen. Kävimme lauantaina perhetuttujen kanssa ravintolassa syömässä ja oma annokseni olikin kaikkea muuta kuin listasta olisi voinut päätellä. En ole eläessäni nähnyt niin juustoista ja suolaista annosta ja olosta huomaa edelleen että tuli saatua yliannostus suolaa, rasvaa ja vehnää.

Tässä mennyt viikko numeroina, sulkeissa projektin lähtömitat.

Paino 12.3.2018: 97,9 kg (101,4 kg)

Mitat 12.3.2018:

Vyötärö 89 cm (95 cm)
Lantio 109 cm (117 cm)
Rinnat 107,5 cm (113 cm)
Käsivarsi 35 cm (37 cm)
Reisi 65,5 cm (70 cm)

Yhteenveto viikko 8:

Viikon painonmuutos -0,1 kg
Projektin kokonaispudotus -3,5 kg
Senttejä lähtenyt viikossa 2 cm
Senttejä lähtenyt yhteensä 26 cm
BMI muutos alusta 31,30 → 30,22

Yllätyksekseni paino nättäytyi laskusuuntaisena tässä viikkopunnituksessa viikonlopun mussuttelusta huolimatta. 100 grammaa ja 2 cm nyt ei viikon saldona ole kummoinen, mutta varsinkaan painon osalta en huolestu sen oltua vielä toissapäivänä kivat 97,2. Mitat taas ovat pienentyneet niin uskomattomasti tähän saakka joka viikkotsekissä, että oli jo aikakin että ne jumahtavat hetkeksi. :D Tästä nyt taas vaan alaspäin jotenkinpäin ja jotain vauhtia. En uskalla ihan hirveästi asettaa itselleni mitään tarkkoja tavoitteita tai suunnitelmia pudotusmäärien suhteen, koska tuntuu että tämä kroppa monesti elää vähän omaa elämäänsä, mutta olisin superonnellinen jos pääsisin tällä viikolla edes käymään 96 -alkuisissa luvuissa.

Tuntuu tosi uskomattomalta, että tätä prosessia on takana jo kahdeksan kokonaista viikkoa. Olen päivä päivältä tyytyväisempi, etten ole luovuttanut. Tuntuu, että kerrankin minäkin onnistun jossain. Tänä aikana olen oppinut jo aivan hirveästi uusia asioita itsestäni, terveellisistä elämäntavoista, liikunnasta ja kaikesta. Kaikista ylpein olen kuitenkin siitä, että olen pyristellyt irti siitä aivan karmeasta sokerikoukusta ja saanut paljon uutta energiaa. Jaksan nykyään hyvin nousta kahdeksan aikaan vaikka vapaapäivinäkin, kun aikaisemmin se tuntui ihan järkyttävältä kidutukselta.

Tänään on kolmas personal trainerin tapaaminen, nyt vuorossa yläkropan ohjelma. Jännittää jo valmiiksi että mitähän siitä taas tulee, kun tähän saakka noilta kerroilta on suurinpiirtein pitänyt ryömiä kotiin ja kärsiä seuraavat viisi päivää hirveistä lihaskivuista. :D No, ehkä se joskus siitä, kun lihakset kunnolla tottuvat.

-4,2 kg ja painoindeksi 30!

Vihdoin, vihdoin, vihdoin!! Tuntuu että olen odottanut ikuisuuden tätä siirtymää merkittävästä lihavuudesta lievän puolelle ja nyt se on siinä. Jes! Paino oli tosiaan tänä aamuna tasan 97,2 kg, eli olen täsmälleen siinä painoindeksissä 30. Matkaa normaalipainoon on vielä huimat 16,2 kg, mutta se on jo huomattavasti inhimillisempi määrä kuin alun 20,4 kg.

Pudotettuja kiloja on tässä vaiheessa kertynyt 4,2. Tuo määrä on enemmän, kuin mitä olen koskaan aikaisemmin onnistunut laihdutusyrityksissäni karistamaan. Eihän tuo oikeasti ole edes paljon ja moni olisi varmasti pudottanut sen puolet nopeammin (ainiin, en ole muuten maininnutkaan, mutta poikaystävältä on tässä samassa ajassa pudonnut 8 kg), mutta minulle se on hyvä tulos ja olen ylpeä itsestäni. Viralliset edistyskuvat lupasin lisätä siinä vaiheessa, kun aamupaino näyttää -5 kg alkuun verrattuna. Siihen on enää matkaa 800 g, joten voi olla että pääsen nuo kuvat lisäilemään sitten jo ensi viikolla.

Tuntuu, että olen pikku hiljaa saamassa aidosti kiinni tästä elämäntapamuutoksesta. Olen löytänyt liikunnan ilon ja tykkään oikeasti käydä salilla rääkkäämässä itseäni. Minua motivoi äärettömästi ajatus vahvasta ja pystyvästä kropasta, eikä tavoitteeni enää ole vain olla mahdollisimman pieni ja hoikka. Ruokailut ovat tällä viikolla sujuneet melko vaivattomasti ja joukkoon on mahtunut myös esimerkiksi sushiateria ravintolassa. Olen syönyt tarpeeksi, eikä nälkää ole varsinaisesti tuntunut missään vaiheessa. Silti paino on ollut koko viikon laskujohteinen. Eilen juuri puhuimme poikaystäväni kanssa siitä, miten erilaiset herkkuhimot ovat kadonneet lähes kokonaan. Kaupassa kävellessä karkkihylly ei vedä ollenkaan puoleensa. Enemmän minua houkuttelee oikea ruoka, erilaiset maistuvat ja värikkäät hedelmät ja esimerkiksi vastaleivottu leipä. Sipsit ajatuksena jopa ällöttävät tällä hetkellä, vaikka aikaisemmin olin ihan mahdoton sipsinmussuttaja. Uskomatonta, mutta totta.

Olen aina läskiahdistuksissani erilaisia laihdutustapoja googletellessa inhonnut niitä kuolettavan tylsiä "hitaasti hyvä tulee" ja "laihdutuskuurit eivät ole oikotie onneen" -tyylisiä fraaseja, joita kaikki asiasta enemmän tietävät viljelevät, mutta pakko myöntää niiden olevan täyttä totta. Olen niin monta kertaa intoa puhkuen aloittanut hillittömän laihdutuskuurin ja päätynyt lihomaan entisestäni. Nyt olen ensimmäistä kertaa ikinä siinä tilanteessa, että koen eläväni normaalia ja täysipainoista elämää samalla kuin pyrin pudottamaan painoa. Uskon tämän ihan aidosti olevan se lopullinen avain painonhallintaan, vaikka se niin tylsältä ja epäraflaavalta kuulostaakin.

Ihanaa viikonloppua!

Yhdessä kevätauringon kanssa saapuu ahdistus

Mietin ensin, että sopiiko tälläine aihe laihdutusblogiin ollenkaan, tai onko nyt outoa yhtäkkiä avautua jostain varsinaisesti tähän projektiin liittymättömästä. Päätin kuitenkin, että tämä blogi kertoo minun matkastani parempaan oloon, kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja terveempään huomiseen. Ja näihin asioihin myös henkinen terveys ja hyvä olo liittyvät oleellisesti. Tänään haluankin puhua vähän siitä.

Minussa on aina kulkenut mukana pieni ylihuolehtiva, ylistressaava ja pelokas sivupersoona. Muistan jo lapsena huolestuneeni herkästi perheenjäsenistä, ylianalysoineeni muiden edesottamuksia ja stressanneeni itseni itkuun asti kaikilla sellaisilla asioilla, jotka eivät kerta kaikkisesti ole omissa käsissäni. Kun tulin murrosikään, tai sanotaan että kun täytin kymmenen vuotta, erilaiset pelkotilat tulivat elämääni ihan tosissaan. Kirjoitettuna tämä kuulostaa naurettavalta, mutta oli kausia ollessani 10-12 -vuotias, jolloin pelkäsin esimerkiksi kovaa tuulta (tai lähinnä että puu kaatuu talomme päälle, katto irtoaa tms hyvin epätodennäköistä). Saatoin herätä yöllä tuulen huminaan tai vanhan talomme natinaan, ja saada lähestulkoon paniikkikohtauksen kun huomasin puiden heiluvan ikkunan ulkopuolella. Vanhempani olivat hyvin tietoisia tästä irrationaalisesta pelosta ja juttelimme asiasta usein, mutta koin ettei kukaan koskaan ymmärtänyt tunnetilani vakavuutta. Pelkäsin ihan oikeasti, vaikka pelon kohde olikin hassu.

Jossain vaiheessa pelkoni siirtyivät sairauksiin, joita pelkäsin itselläni tai jollain läheisellä olevan. Tämä oli pahimmillaan yläasteiässä. Muistan kuin eilisen, kuinka istuin kahdeksannella luokalla ruotsintunnilla nojaten leukaa käteeni. Yhtäkkiä olin tuntevinani jonkin patin/möykyn leukani alla, ja maailma tuntui pysähtyvän ihan täysin. Kun aloin tunnustelemaan tarkemmin, niin siellä se tosiaan oli: muutaman sentin läpimittainen möykky. Käskin heti kotona äitiä tunnustelemaan, mutta tämä ei edes tuntenut löytämääni pattia. Sain itkettyä ja ylipuhuttua vanhemmat viemään minut yksityiselle lääkärille, joka suostui tekemään kaulan ja rinnan alueen ultraäänitutkimuksen. Kaikki oli normaalia, ei syöpää eikä muutakaan hätää. Vuosien varrella erilaisia sairausepäilyjä syövästä lihasrappeumasairauksiin on tullut ja mennyt, suurimmasta osasta en koskaan mennyt lääkärille, vaikka olinkin ihan kauhuissani. En ole myöskään koskaan käynyt keskustelemassa tästä ammattilaisen kanssa, vaikka jälkikäteen ajateltuna se olisi voinut olla todella hyödyllistä etenkin teini-iässä.

Jonain vuonna rupesin tarkemmin pohtimaan tätä oireiluani ja huomasin pahimpien ahdistusjaksojen ajoittuvan aina keväälle. Tai ehkä tarkemmin sanottuna kevättalvelle ja alkukeväälle, juuri tähän helmikuun loppuun - huhtikuun alkuun. Suurimmalle osalle ihmisistä kevät tarjoaa kauan kaivatun avun kaamosmasennukseen ja väsymykseen, mutta omalla kohdallani se jostain syystä laukaisee henkisen oireilun. Näin on vähän käynyt tänäkin keväänä. Huomasin muutama viikko sitten omituisen palantunteen kurkussa, välillä tuntuu että huimaa ja muuten vain on levoton ja ahdistava olo. En tällä kertaa ole joutunut minkään sairauspelon syövereihin - ainakaan vielä - mutta tunnistan tämän samaksi kuin muinakin keväinä. Nyt apuna on ollut tämä elämäntapamuutos, koska siihen saa hyvin keskitettyä ajatuksia ja energiaa. Liikunta auttaa synkkiin mietteisiin ja ruokavalio jeesaa ihan vain siihen yleiseen olotilaan.

Olen pohtinut tätä asiaa paljon ja koen nykyisin tuntevani itseni todella hyvin. Pystyn ikäänkuin katsomaan omaa tilannettani ulkopuolelta. En osaa sanoa miksi minulla on taipumusta tälläiseen, tai mikä nämä jaksot kevään lisäksi aina laukaisee, mutta nykyään sentään tunnistan ongelman henkiseksi enkä niinkään fyysiseksi kuten aikaisemmin. Ehkä tämä on aivojen tapa ilmoittaa, että olen ylikuormittunut tavalla tai toisella. Keväät kun tuppaavat usein olemaan tiukkatahtisia ja stressaaviakin. Joka tapauksessa yritän nykyään kuunnella itseäni ja tehdä asioita, joista tulee parempi olo niin henkisesti kuin fyysisestikin. Tästä kokonaisvaltaisesta elämäntaparempasta ainakaan tuskin on haittaa.

Yksi suurensuuri voimavara omassa elämässäni on hyvä parisuhde ja ihana mies, joka on niin monen monituista kertaa onnistunut rauhoittelemaan minut orastavan paniikkikohtauksen kourista ja myös jaksanut aina kuunnella sekä ymmärtää täysin aiheettomia pelkojani. Ehkä useamminkin pitäisi mainita tästä myös hänelle suoraan.

Onko kevät teille positiivisuuden ja virkistymisen aikaa, vai tuoko se auringosta ja valosta huolimatta alavireisyyden myös teidän elämäänne?

Viikko 7 numeroina

Heitetään tähän alkuun heti menneen viikon luvut. Sulkeissa koko projektin aloitusmitat.

Paino 5.3.2018: 98,0 kg (101,4 kg)

Mitat 5.3.2018:

Vyötärö 89 cm (95 cm)
Lantio 109 cm (117 cm)
Rinnat 109 cm (113 cm)
Käsivarsi 35 cm (37 cm)
Reisi 66 cm (70 cm)

Yhteenveto viikko 7:

Viikon painonmuutos -0,8 kg
Projektin kokonaispudotus -3,4 kg
Senttejä lähtenyt viikossa 3 cm
Senttejä lähtenyt yhteensä 24 cm
BMI muutos alusta 31,30 → 30,25

Jee! 800 g pudotus viimeviikosta on hyvä tulos ja olen siihen sanalla sanottuna tyytyväinen. Sinne tavoittelemaani 97,2 kg ei vielä tällä viikolla päästy edes käymään, mutta suhteellisen lähellä se oli jo lauantaina kun vaaka näytti tulokseksi 97,7 kg. Ehkä tuota lukua ja tippumista lievän ylipainon puolelle pääsisi tällä viikolla viimein ihastelemaan. :)

Vaikka epätoivon hetkiä tulee edelleen viikkotasolla, niin näin yleisesti ottaen pystyn olemaan ylpeä itsestäni ja tyytyväinen siihen, että painoa on pudonnut jo 3,4 kg. Nyt mennään aika tarkalleen 500 g viikkopudotusvauhdissa, mikä on kaikin puolin hyvä tahti. Kärsivällisyyttä se koettelee kyllä, mutta tällä tahdilla voisin painaa toukokuun lopussa koittavalla lomareissulla noin 92,5 kg eli yhdeksän kiloa vähemmän kuin tammikuussa projektin aloittaessani. Yhdeksän kiloa on melkein kymppi, ja sellaisen kilomäärän pudotus on jo oikeasti upea saavutus. Ja voihan se vaikka olla, että onnistun vielä vähän kiristämään tahtia ja tuohon mennessä onkin se kymmenen kiloa kadotettu. Kuka tietää. 

Toivon myös hartaasti, että tämä aktiivisempi liikunnan harrastaminen ja kuntosaliharjoittelu näkyisivät kropassani kesän koittaessa. Katselin juuri kuvia itsestäni, joita olen ottanut joskus aloituskuviksi aloittaessani laihdutuksen vuoden 2016 alussa, Tuolloin painoa on lähtöön ollut noin 90 kg, enkä ollut ainakaan puoleentoistavuoteen harrastanut oikeastaan mitään liikuntaa. Toki kuvista on selkeästi nähtävissä eroa nykyiseen, olen siis vain yksinkertaisesti pienempi, mutta olen myös todella löysä ja ryhditön. Olen jo näiden parin kuukauden aikana huomannut ryhtini parantuneen ja ylipäänsä tuntuu, että olen alkanut kantaa itseäni eri tavalla. Toivottavasti tämä kehitys jatkuu!

Tsemppiä kaikille taas uuteen viikkoon, tästä tulee hyvä (ja itselläni superkiireinen, kääk)!

Sunnuntaijuttuja

Ja taas on sunnuntai! Miten nää viikot menee tällästä vauhtia? Projektia on huomenna kasassa kokonaiset seittemän viikkoa, mikä tuntuu kohtuu uskomattomalta. Suoraan sanottuna vielä ensimmäisten viikkojen aikana epäilin, että onko musta vieläkään tähän ja meneekö tää vaan sinne "epäonnistuneet laihdutusyritykset" -pöytälaatikkoon edellisten seuraksi koko homma. Nyt olen kuitenkin jo osoittanut itselleni, että kyllä musta on tähän. Joo, välillä epäilyttää  ja on niitä lievästi sanottuna huonoja hetkiä, mutta pääasiassa mieliala on koko ajan ollut tämän alkuvuoden ajan hyvä.

Tällä viikolla olen muun muassa tehnyt ihan sikana koulujuttuja, kuten esimerkiksi opinnäytetyötä. Kouluhommien lisäksi ehdin myös pyörähtää töissä, ja mikä tärkeintä: salilla tuli tällä viikolla käytyä kahdesti. Tähdätään poikaystävän kanssa siihen kolmeen kertaan viikossa, mutta nyt tällä kertaa näin. Pääasia, että ylipäänsä on mennyt! Kavereitakin tuli nähtyä (ja muutama alkoholiannos nautittua, hupsista taas), mutta lähinnä viikko kului kotona ja kouluhommissa.

Tehtiin tällä viikolla kaksi kertaa jotain sellasta ruokaa, mitä ei aikaisemmin olla tehty. Toinen oli kasvissosekeitto, johon nakkasin bataattia, perunaa, porkkanaa ja kukkakaalia, sekä pienen nokareen Koskenlaskijaa. Ikinä aikaisemmin en sosekeittoa ollut tehnyt, mutta tästä tuli netistä löydetyllä ohjeella superhyvää ja yllättävän täyttävää! Torstaina meillä molemmilla taas oli ihan hysteerinen himo mennä hampparille, mutta päätettiin ratkaista asia tekemällä hampurilaisia itse kotona. Sämpylänä toimivat Reissumiehen ruissämpylät, pihvit tehtiin ite kevyestä jauhelihasta ja väliin sujahti vihannesten lisäksi myös vähän kevyttä paprikamajoneesia ja cheddarviipale. Ei mikään laihdutusruoka noin varsinaisesti (kaloreita omasta annoksestani taisi tulla noin 600...), mutta ehkä ravintoarvoiltaan edes pikkasen parempi kuin mäkkärin antimet. Eikä kaiken tarvitse olla aina niin kevyttäkään, enemmän se kokonaisuus ratkaisee päivän syömisissä. Ruuan laatuun pyrin nyt kuitenkin koko ajan kiinnittämään huomiota, että tulisi syötyä tarpeeksi kuituja, kasviksia, proteiinia ja hyviä rasvoja, ja sitten vastaavasti vähemmän vehnää, sokeria ja kovia rasvoja.
                                                                                                                                                                 
Nyt alkavalla viikolla meillä on taas pt-tapaaminen, missä saadaan hänen laatimansa saliohjelmat ja käydään ne varmasti läpi. Odotan innolla, kiva päästä taas tekemään treeni jonkun kanssa, joka tsemppaa ja ottaa kunnolla kaiken irti meistä laiskamadoista. Personal trainer myös pyysi meitä nyt tällä viikolla pitämään muutamana päivänä ruokapäiväkirjaa. Ruokapäiväkirjan esittely jostain syystä jännittää itseäni, vaikka sinänsä tiedän meidän syövän tällä hetkellä pääsääntöisesti oikeanlaista ruokaa. Määrät enemmän ehkä kaipaavat viilausta, ja monena päivänä mahdollisesti ylöspäin. Olen itse huomannut nyt menneiden viikkojen kohdalla sen, että alkuviikko pienen viikonlopputankkauksen jälkeen sujuu leikiten ja kivasti kevyillä sapuskoilla, mutta loppuviikkoa kohden nälkä alkaa jotenkin kertymään. Tuntuu, ettei vaan saa tarpeeksi energiaa niistä annoksista mitä syö, ja että himot kaikkea kohtaan jylläävät ihan täysiä. Voi olla, että jos söisi vähän energiapitoisemmin alkuviikon, ei loppuviikostakaan tulisi niin isoa tarvetta vedellä kaikkea mahdollista napaansa.

Näihin pohdintoihin ja höpötyksiin on hyvä päättää blogiviikko. Huomenna taas katsotaan, mitä vaaka tämän viikon osalta näyttää ja miten taas jatketaan eteenpäin. Yritän pitää ensi viikolla ainakin lipun vähän korkeammalla kuin tällä viikolla ja olla vaipumatta mihinkään turhautumisen ja ahdistuksen syövereihin. :D

Kun mitään ei taaskaan tapahdu

Otsikko kertonee suunnilleen kaiken tarvittavan. Tämä prosessi on taas niin ihme jumitusvaiheessa, että meinaa hermot mennä tosissaan. Kärsivällisyydestä ei vieläkään ole tullut pääkopassani viihtyvää ilmiötä, joten kaikki takapakit ja edistymättömyydet ottavat erityisen koville. Myös menkat vaikuttavat mielialaan, ja varmaan siihen painoonkin tällä hetkellä.

Tällä hetkellä tuntuu, että kuukauteen ei ole tapahtunut mitään edistystä. Se ei tietenkään pidä paikkaansa, mutta mitään haluamiani superharppauksia keveämpään suuntaan ei nyt viime viikkoina ole tapahtunut. Katselin tuossa painomerkintöjäni kuukausi takaperin, jolloin olin kuukautiskiertoni samassa vaiheessa ja helpotuksekseni huomasin painon jumitelleen silloin noin 1,5 kg ylempänä. Ehkä tässä neljässä viikossa painon laskua on sitten kuitenkin tuon verran tapahtunut?

Viimeksi tälläisen pidemmän +-1 kg junnaamisen jälkeen paino yhtäkkiä tipahti pari kiloa alemmas, joten ehkä tämä meitsin laihdutus menee tälläistä porraskaavaa. Tipahdus, jumitus, tipahdus, jumitus. En tiedä. :D Ärsyttävää se joka tapauksessa on, että kun on taas koko viikon vetänyt täysin suunnitelman mukaan, sopivilla kalorivajeilla ja harrastanut rankkaa liikuntaakin, niin vaaka kiittää heittämällä täksi aamuksi taas yhtäkkiä puoli kiloa isomman tuloksen (98,5 kg) kuin viikon varrella. Tiedän ettei tälläisistä yhden yön painoheilahduksista voi taas kerran päätellä mitään, mutta kyllästyttää tämä edes-takaisin sahaaminen samoissa kiloissa viikkokaupalla.

Eniten mietityttää taas jälleen kerran, että missä vika? Tuntuu, että luen muiden blogeista, keskustelupalstoilta ja iltapäivälehdistä jatkuvasti muiden huikeita onnistumistarinoita, joissa painoa on lähtenyt muutamassa kuukaudessa valtavia määriä. Missään vaiheessa tätä projektia tavoitteeni ei ole ollut äkkilaihtua epäterveellisin keinoin, joten mitään hulluja kymmenien kilojen romahduksia en totisesti ole odottanutkaan, mutta tämän vuoden kokonaispudotuksena päivästä riippuen se 3-3,5 kg tuntuu niin surkean vähältä. Pitäisi kai olla iloinen että tulos on edes miinusmerkkinen, mutta olin silti kuvitelmissani ajatellut painoa lähtevän tähän mennessä ainakin 5-6 kg. Takaraivossa kummittelee myös toukokuun loppupuolella lähestyvä etelänloma, missä haluaisin olla huomattavasti pienempi. Apuaah.

Täytyy kyllä sanoa, että en halua enää ikinä päästää itseäni lihomaan grammaakaan, koska niistä ylimääräisistä eroon pääseminen on näköjään näin tuskallisen hidasta ja hermoja kiristelevää. Myönnän jopa joskus pahimpina ahmimiskausina ajatelleeni, että "noh, jos tästä pari kiloa tulee lisää, niin nehän on helppo sitten tossa ennen kesää pudotella pois". Eieieiei, väärin! Yhdenkään kilon pudotus ei mielestäni ole ollut suoranaisesti helppoa, etenkään kun puhutaan siitä oikeasta tavarasta eli läskistä. Voi miksi miksi miksi sitä laardia on niin nopea ja helppo mussuttaa ympärilleen, mutta eroon pääseminen onkin ihan oma lukunsa?

Noh, ei muuta kuin täytyy toivoa tilanteen taas muuttuvan kun tämä rasittavin aika kuusta on taputeltu. Maanantaina oltiin tosiaan ekalla personal trainerin tapaamisella, missä alkuun kartoitettiin vähän tavoitteita, liikuntataustaa ynnä muuta, ja perään vedettiin tunnin tappotreeni. Kyllä taas tipahti ihminen maan pinnalle ja tajusi miten surkeassa kunnossa voikaan olla. Pt kylläkin totesi, että "työtä on, mutta ette te ihan rapakunnossa ole". :D Taisi vain yrittää sanoa asian kauniisti.

Rentouttavaa viikonloppua tyypit!

Viikon 6 tulokset

Ja taas on uusi viikko polkaistu käyntiin. Viime viikon tulossaldo jäi jälleen melko laihaksi, mutta en edelleenkään jaksa masentua siitä. Lähinnä sen takia, että tiedän lipsuneeni ja soveltaneeni nyt jo muutaman viikon ajan ihan liikaa. Kun vaan maltan pysyä suunnitelmassa ja tiukkana, tuloksetkin varmasti paranevat ja painon putoaminen vauhdittuu.

Tässä viikon 6 tuloksia. Sulkeissa projektin lähtömitat.

Paino 26.2.2018: 98,8 kg (101,4 kg)

Mitat 26.2.2018:

Vyötärö 90 cm (95 cm)
Lantio 110 cm (117 cm)
Rinnat 109 cm (113 cm)
Käsivarsi 35 cm (37 cm)
Reisi 67 cm (70 cm)

Yhteenveto viikko 6:

Viikon painonmuutos -0,3 kg
Projektin kokonaispudotus -2,6 kg
Senttejä lähtenyt viikossa 3 cm
Senttejä lähtenyt yhteensä 21 cm
BMI muutos alusta 31,30 > 30,49

Tällä viikolla painonmuutoksen eteen saatiin miinusmerkki, mikä on jo itsessään hyvä asia. 300 g nyt ei päätä huimaa, mutta ainakaan ei mennä plussan puolella. Senttejäkin lähti taas muutama, parempi kuin ei mitään sekin. Kaikenkaikkiaan joka viikko ollaan menty parempaan suuntaan jollain osa-alueella ja siihen olen tosi tyytyväinen. 

Nyt sitten tämä viikko mennään mahdollisuuksien mukaan reippaasti tiukemmalla linjalla. Haluaisin saada sen painon kunnolla humpsahtamaan alaspäin, kun taas ollaan menty tässä +-98 kilossa viikkoja. Tänään meillä on poikaystäväni kanssa yhteinen personal trainer -tunti, ensimmäinen laatuaan, ja odotan mielenkiinnolla mitä siitä tulee. :D Kiva saada joku potkimaan persuksille ja laatimaan fiksu ohjelma. 

Tavoitteena tälle viikolle on se, että paino näyttäisi 97,2 kg ja painoindeksi olisi vihdoin 30. Tiedän, tää on aika hankala ja kova pala, varsinkin kun menkatkin taas tekee kohta tuloaan, mutta nyt yritetään tosissaan! Paino kävi jo tuossa toissaviikolla (?) tai niillämain ihan lähellä tuota, ja kaipaan noita 97 -alkuisia lukuja takaisin. 

Superia maanantaita kaikille!

Ensimmäinen ennen-jälkeen kuva - iik!

Hellou evribadi! Tänään päätin repäistä, ja paljastaa tänne ensimmäisen ennen-jälkeen kuvan. Lähinnä sen takia, että tämä oli itselleni aika silmiä avaava kokemus ja toivon sen olevan sitä muillekin. Pieni briiffaus ensin, ja sitten kuvaa pällistelemään.

Tosiaan, pahoittelut ensinnäkin vitsikkäästä muokkauksesta, mutta halusin nyt nopeasti vain peittää taustalla näkyvää sotkua ja meidän asuntoa. Toivottovasti tuosta sekamelskasta pystyy vielä näkemään sen itse pointin, eli muutoksen. :D Ensimmäinen, eli vasen kuva, on otettu 3.1., jolloin painoa oli noin 101,5 kg. Oikeanpuoleinen kuva sen sijaan on napattu 15.2., jolloin painoa on ollut noin 98 kg. Kuvien välillä on siis suunnilleen 3,5 kg. Ei enempää eikä vähempää. Kuvat ovat pikkasen eri kulmasta ja asentokin toki vähän eri, mutta huomannette silti selkeän eron.

Ensimmäisen kuvan nappasin, kun löysin kaapin perukoilta vanhat valkoiset shortsit, joita käytin ollessani melko hoikka vuoden 2013 tienoilla. En uskonut niiden menevän jalkaan ollenkaan, mutta kun sain ne ylös kiskottua, oli pakko ottaa kuva. Samalla päätin, että näistä voisi tulla hyvät "tavoitehousut", joista edistymistä olisi helppo seurata. Oikeasti tuskin haluan julkisesti noita valkoisia pikkushortseja enää käyttää vaikka olisin mikä leiheliini, mutta tähän tarkoitukseen ne sopivat hyvin. Vasemmassa kuvassa nappi on kiinni, mutta vetoketju ei, oikeassa kuvassa myös vetskari meni kiinni. Oikeanpuoleinen kuva antaa ehkä ruusuisemman kuvan siitä, kuinka sopivat nuo shortsit olisivat jo nyt, koska tosiasiassa kyllä tuolta edelleen pursuu ties mitä yli ja kiristää niin pirusti, mutta on tilanne jo aika paljon parantunut. 

Tämän projektin alku on ollut monella tavalla kivinen ja haastavampi kuin uskoin. Motivaatiota on koeteltu ja tämäkin viikko on taas mennyt vähän rämpien. Kun keksin heittää nämä kaksi kuvaa vierekkäin, sain kuitenkin lisäbuustia tähän hommaan roppakaupalla lisää. Jos kuukaudessa ja muutamalla kilolla on saanut jo noin hyvää muutosta aikaan, miten erilaiselta sitä voisikaan näyttää vaikka sen kymmenen kilon pudotuksen jälkeen? Näitä "pieniä" muutoksia ei tosiaankaan huomaa peilin edessä seisoessa, koska silmä tottuu. Ne tajuaa vasta sitten, kun on jotain konkreettista mitä verrata. Kuten kuva, tai jokin vaate. Tässä tapauksessa nyt molemmat. Ottakaa tekin siellä ruutujen takana mittoja, kuvia ja tavoitevaatteita, koska ne lopulta kertovat niin paljon enemmän kuin vaaka.

Huomaatteko te tässä yhtä selvää edistystä kuin minä itse? 

Arpia ja aurinkoa

Tänään ajattelin pohtia vähän pinnallisia asioita, eli raskaus/venymä/kasvuarpia, inhokkilapsella nyt on monta nimeä. Huomatkaa myös runollinen otsikko. Itselleni on näiden kohtalaisen nopeasti kerättyjen liikakilojen myötä tupsahdellut vähän sinne sun tänne rumia ja punaisia raskausarpia. Murrosiässä arpia ratkeili reisien ja takapuolen ihoon, kun kroppa muovautui aikuiseen malliinsa, mutta nuo arvet ovat oikeastaan aina olleet hyvin haaleita ja vaaleita. En koskaan teininä kriiseillyt noista arvista, vaan pidin niitä ihan tavallisena juttuna.

Näin lihomisen myötä saadut ja melko näkyvät raskausarvet jostain syystä ottavat pattiin ihan hirveästi. Pahin tilanne (kuvassa) on itselläni tuossa lantiolla, tai ehkä enemmänkin jenkkakahvojen kohdalla. Molemmilla puolilla arpia on runsaasti, ja ne ovat punaisia, pitkiä ja tuoreita. Ne nousevat myös niin ylös kylkeen, että niitä on melkein mahdoton piilottaa esimerkiksi bikinien alaosan alle. Noin niinkuin tulevaisuutta ajatellen siis, nyt en paljon ole biksuissa heilunut. :D Kauhukseni huomasin myös tuossa muutama viikko sitten, että vatsamakkaran alapinnalle (hyi yök näitä kuivailuita) oli ilmestynyt alkava punainen arpi, joka ilmeisesti paljastui makkaran hieman kutistuttua. Aloin heti panikoimaan, että vatsanahka on kohta entinen, vaikken ole edes raskaana koskaan ollut. Yh.

Ällökuva kyljen arvista

Nyt olen muutamien päivien ajan käyttänyt Tokmannilta bongaamaani Bio-Oilia. Se on tarkoitettu nimenomaan erilaisten arpien ja kuivan ihon hoitoon. Mitä nyt olen selvitellyt, niin eipä mitään oikeasti toimivaa tapaa poistaa jo tulleet arvet taida olla olemassakaan, mutta elättelen toivoa että tuo öljy niitä vaikka vähän vaalentaisi ja häivyttäisi. Ainakin iho jää Bio-Oilin jäljiltä aivan ihanan pehmeäksi, joten taidan käyttää sitä jatkossa siitä huolimatta, onko siitä apua arpiin. Ajan kanssahan raskausarvet myös vaalenevat, mutta itselläni kummittelee mielessä toukokuun rantaloma, missä mielelläni esittelisin ensinnäkin hoikistunutta, mutta mielellään myös mahdollisimman arvetonta vartaloani. 

Oikeastihan jotkut hiton arvet ovat murheina säälittävän pieniä, eikä arvellisuus/arvettomuus ole millään tasolla oikeasti merkitsevä asia elämässä, mutta tällaisia kaikkia pikku kriisejä ihmisen elämään taitaa aina mahtua. Ehkä itselleni venymäarvet konkretisoivat sitä paisumista, mitä tässä on tapahtunut ja ovat siksi niin kauhistuttavia. Joka tapauksessa toivon hoikistumisen häivyttävän niitä ja estävän uusien repeämien syntymisen. 

Nyt menen kokkaamaan lihapullia ja nautin auringon viimeisistä säteistä, jotka loistavat ikkunasta sisään. Tänään on hyvä laihdutuspäivä!

Viikkokertomus numero 5!

Kivaa maanantai-iltaa kaikille! Täältä mä mattimyöhäisenä päätin tulla vielä tämän vuorokauden puolella kertomaan lyhyesti menneen viikon, eli viikon 5, tuloksia ja tunnelmia. Tuloksia ei tällä viikolla syntynyt nimeksikään, mutta fiilikset sen sijaan on seilanneet ylös ja alas.

Tässä ensin numeroita, sitten vähän analysointia. Sulkeissa lähtömitat.

Paino 19.2.2018: 99,1 kg (101,4 kg)

Mitat 19.2.2018:

Vyötärö 90 cm (95 cm)
Lantio 111 cm (117 cm)
Rinnat 110 cm (113 cm)
Käsivarsi 35,5 cm (37 cm)
Reisi 67,5 cm (70 cm)

Yhteenveto viikko 5:

Viikon painonmuutos +0,6 kg
Projektin kokonaispudotus -2,3 kg
Senttejä lähtenyt viikossa 2 cm
Senttejä lähtenyt yhteensä 18 cm
BMI muutos alusta 31,30 > 30,59

Semmosia tällä viikolla. Painoa tullut viikon takaiseen lisää 600 g, mutta tiedän tasan tarkkaan miksi. En voi rehellisesti väittää tosissaan laihduttaneeni menneellä viikolla. Oikeastaan monena päivänä päin vastoin. Touhu lipsui ihan pois raiteiltaan siinä torstain kohdilla, jolloin vedettiin tortillaa ja muistaakseni saunakaljatkin? Sitten viikonloppuna tuli possuiltua vanhojen tottumusten mukaisesti (no ei nyt ihan, onneksi!) ja tänäänhän se toki painossa näkyy. En nyt mennyt mitenkään pois tolaltani tämän viikkotuloksen vuoksi, koska on niin ilmeistä mistä se johtuu. 

Täytyy kuitenkin vähän olla ylpeäkin itsestään, ja iloita mittojen jatkuneesta muutoksesta! Tällä viikolla nekään nyt eivät mitään mainittavaa edistystä tarjoilleet, mutta 18 cm viidessä viikossa ei kyllä mitenkään päin ole huono asia. Jostain syystä senttejä mittaillessani huomaan koko ajan epäileväni, että kyseessä on varmaan mittausvirhe, mutta tuo määrä nyt ei enää minkään pienen heiton syyksi voi mennä. Kaikista iloisin olen vyötärön kaventumisesta viidellä sentillä, koska nyt on enää 10 cm matkaa sinne maagiseen kahdeksaankymmeneen senttiin! Sinnehän päästään, vaikka mikä olisi.

Tänään kävin salilla, ja päätin Muovailua -blogistin innoittamana kokeilla juosta treenin loppuun juoksumatolla Cooperin testin. Olin itse asiassa ehtinyt jo hölkkäillä muutaman minuutin kun sain ajatuksen päähäni, joten kunnon alusta asti pusertamisella olisin varmasti yltänyt parempaankin tulokseen. Tulokseksi sain 1,63 km, mikä nyt ei ole todellakaan huippusuoritus, mutta kehityskelpoinen kuitenkin! Ja tosiaan olo oli suorituksen jälkeen vielä sellainen, että paukkuja olisi riittänyt enempäänkin. Täytynee kokeilla uudestaan jossain vaiheessa. :)

Huomaan nyt tulleeni kriittiseen vaiheeseen tämän laihdutusprojektin suhteen, jossa houkutus jättää kaikki sikseen tuntuu välillä isolta. Haluan todellakin laihtua, haluan olla terveempi, haluan olla paremmassa kunnossa ja haluan muuttaa elintapojani pysyvästi, mutta silti houkutukset ovat tuntuneet vaikeilta viimeisten viikkojen aikana. Nyt haluan kuitenkin tosissani onnistua, joten eteenpäin, sano mummo lumessa!

Ihanaa viikon jatkoa itse kullekin, ei lannistuta!

Parisuhde ja laihdutus

Heips tyypit ja ihanaa ystävänpäivän myöhäisiltaa! <3

Tämä viikko on sujunut tähän mennessä vaihtelevasti, mutta kaikenkaikkiaan ihan jees. Maanantaina oli perus terveellinen päivä, eilen sitten taas meni vähän lööperiksi. Käytiin ystävänpäivän kunniaksi syömässä ja leffassa, koska ei sitä oltaisi tänään ehditty tekemään. Ruokana meni sushia ja leffassa irtokarkkeja, mutta ei mitään katastrofaalista. Tänään ollaan taas palailtu arkeen (huippua, että alan pikku hiljaa pitää tätä terveellistä ja kevyempää syömistä normaalina arkena, enkä minään kuurina) ja vähäkalorisempiin sapuskoihin. Tästä päivästä tuli myös oikein kunnon liikuntapäivä, koska takana on nyt salikäynti ja tanssitunti. Salilla innostuin normaalin ohjelmani lisäksi hölkkäämään juoksumatolla kilometrin ja rääkkäämään vatsalihaksia niin, että taitaa huomenna tuntua. Paino on keikkunut viikonlopun jäljiltä vähän edellisviikkoa korkeammalla, mutta eiköhän se sieltä taas alas tule. Ei huvita stressata just nyt. :)


Ystävänpäivän kunniaksi ajattelin kirjoitella vähän omia ajatuksiani laihdutuksesta ja parisuhteesta. Jostain syystä ei vaikuta olevan harvinaista, että parisuhteeseen päädyttyään ihmiset helposti lihovat ja elämäntavat luisuvat aivan kaameiksi. Niin kävi minulle itsellenikin. Miten lihominen vaikuttaa parisuhteeseen ja saako toista pyytää laihduttamaan? Onko elämäntapojen muuttaminen yhdessä helpompaa kuin yksin?

Olen seurustellut poikaystäväni kanssa nyt reilut kolme vuotta, ja lihonut 30 kiloa. Tasainen kympin vuosivauhti. Käsittämätöntä. Miten ihmeessä tässä pääsi käymään näin? Vastaus on, että en tiedä. Ennen omaa ylipainoa olin kova arvostelemaan muiden läskejä. Muistan vannoneeni yhdelle kavereistani, että heti jos painoni joskus kohoaa muutaman kilon, laihdutan ne saman tien pois. En koskaan päästä itseäni läskiksi. Olin myös kylmän viileästi sitä mieltä, että kumppanin lihominen on ihan validi syy lähteä suhteesta. Enhän minä tuollaista alunperin valinnut. Noh, elämä tapahtui, tapasin poikaystäväni, rakastuimme, muutimme yhteen... Ja tässä sitä ollaan merkittävän ylipainon puolella.

En missään nimessä syytä ylipainostani parisuhdetta tai poikaystävääni. Ihan itse olen itseni tähän kuntoon syönyt, ja mahdollisesti näin olisi tapahtunut vaikka olisin viihtynyt sinkkuna kaikki nämä vuodet. Uskon parisuhteella, tai enemmänkin sen mukanaan tuomalla elämäntyylillä, olevan kuitenkin iso osuus asiassa. Sohvannurkkaan jumahtaminen, herkuttelu, ulkona syöminen, tissuttelu, kaupasta tuodut tuliaissuklaapatukat ja liikunnan yleinen väheneminen ovat kaikki olleet omiaan kasvattamaan rasvavarastoja vyötäröllä. Ennen parisuhdetta olin aina menossa, aina ulkona tai liikkeessä, harrastamassa tai kavereiden kanssa.

Poikaystäväni on itsekin lihonut parisuhteemme aikana ainakin parikymmentä kiloa. Olen itse tätänykyä ennen kaikkea kriittinen vain omaa ulkonäköäni kohtaan ja täytyy sanoa, että olen koko ajan ollut kiinnostuneempi omista läskeistäni kuin kumppanini. Teini-ikäisenä ehkä vielä saatoinkin olla niin pinnallinen, että olisin pitänyt ylikiloja täytenä turn offina, mutta nyt tuntuu lähes koomiselta, että harkitsisin rakastamani miehen heivaamista vain ylipainon vuoksi. Elämässä on onneksi paljon muita tärkeämpiä asioita kuin paino. Täytyy silti sanoa, että olen tosi iloinen ja ylpeä miehestäni, että hänkin on halunnut ryhtyä kanssani laihduttamaan ja parantamaan elintapojamme. Olen huomannut  hänessä jatkuvasti uusia positiivisia muutoksia tämän projektin aikana, jotka eivät edes niinkään ole ulkoisia, vaan liittyvät energisempään ja iloisempaan olemukseen. Niiden kautta koen, että tämä laihdutus on jo nyt vaikuttanut positiivisesti suhteeseemme. Yhdessä on toki myös kivempaa ja helpompaa tehdä hyviä valintoja.

Itse olen sitä mieltä, että elämäntapamuutoksen ja laihdutuksen tulee aina lähteä ihmisestä itsestään. Jos paine tulee ulkopuoliselta, kuten kumppanilta, eivät syyt ole oikeat eikä tulos lopulta kuitenkaan kestävä. Ylipaino on omalla kohdallani heikentänyt itsetuntoani myös kumppanin edessä ihan jo itsessään, joten en halua edes kuvitella miltä olisi tuntunut jos poikaystäväni olisi ikinä kommentoinut painoani tai ulkoista olemustani arvostelevasti. Veikkaan, että melkein jokainen ruoskii itseään ylipainon takia, joten kenenkään muun ei sitä tarvitse tehdä. On paljon kannustavampaa myös lähteä laihduttamaan, kun sillä ei tarvitse yrittää ansaita itselleen toisen positiivista huomiota, vaan tietää tämän rakastavan itseä kiloista viis.

Laihduttaminen ja elintapojen muuttaminen on hidasta, kuoppaista ja kärsivällisyyttä vaativaa. Itse olen äärettömän kiitollinen siitä, että minulla on vierelläni uskomaton ihminen, joka tsemppaa ja kannustaa. Ihminen, jonka kanssa lihoimme yhdessä ja toivottavasti myös laihdumme yhdessä. Tiedän, että kaikilla näin ei kuitenkaan ole, ja parisuhde voi myös olla kaikkea muuta kuin voimavara laihdutuksen suhteen. Jos omalla kumppanilla ei ole painon kanssa ongelmia, eikä ole koskaan ollutkaan, voi tämän olla todella hankala käsittää painonhallinnan haasteita. Jos toisen ei myöskään tarvitse itse kiinnittää erityistä huomiota omaan ruokavalioonsa, voi toisen nurkissa lojuvista herkuista syntyä uskomattomia houkutuksia.

Luulen, että minulla oli jokin punainen lanka kun lähdin kirjoittamaan tästä aiheesta, mutta lopputuloksesta taisi tulla melko sekava. Laitetaan väsymyksen piikkiin. Kuulisin kuitenkin mielellään muiden kokemuksia aiheesta.

Onko täällä lukijoissa muita, jotka kokevat parisuhteen toimineen lähtölaukauksena lihomiselle ja huonoille elintavoille? Oletteko laihduttaneet yhdessä vai yksin?

Mitä tapahtui viikolla 4?

Heipähei ja kivaa alkanutta viikkoa!

Näin maanantaiperinteeksi on muodostunut edellisellä viikolla aikaansaatujen tulosten kertaaminen ja analysointi. Tämä viikko oli projektin neljäs ja tähän astisista viikoista ehkä helpoin henkisesti, sillä paino lähti vihdoin putoamaan odottamallani tavalla. Se ei kylläkään tässä tämän aamuisessa punnituksessa ja tässä katsauksessa niinkään näy, mutta siitä lisää kohta. Kokonaisuudessaan viikko oli onnistunut, ruokailut sujuivat pääpiirteittäin hyvin, enkä kokenut olevani millään dietillä.

Tässä tulevat kuluneen viikon viralliset numerot. Sulkeissa koko projektin lähtömitat.

Paino 12.2.2018: 98,5 kg (101,4 kg)

Mitat 12.2.2018:

Kuva: Pixabay

Vyötärö 91 cm (95 cm)
Lantio 112 cm (117 cm)
Rinnat 110 cm (113 cm)
Käsivarsi 35,5 cm (37 cm)
Reisi 67,5 cm (70 cm)

Yhteenveto viikko 4:

Viikon painonpudotus -1,6 kg
Kokonaispudotus -2,9 kg
Senttejä lähtenyt viikossa 4 cm
Senttejä lähtenyt yhteensä 16 cm
BMI muutos alusta 31,30 > 30,40

Eli tosiaan, kuten näistä mitoista ja luvuista voikin nähdä, edellisen viikon huippulukemasta ollaan tultu alas ihan hyvää kyytiä. Jo viime tiistaina viime maanantain painosta oli humpsahtanut pois melkein pari kiloa, eli nesteitä siellä kropassa on edellisessä viikkoyhteenvedossa ollut reippaasti. Koko arkiviikon ajan sainkin nähdä vaa'alla joka päivä pienempää lukemaa, ja lauantaiaamuna paino olikin ihanat 97,5 kg! No, tuosta sitten tultiinkin tähän aamuun mennessä kilo takapakkia, mutta luotan tuon kilon olevan nestehötöä joka pudonnee taas tässä muutamassa päivässä pois.

Mitenkään yllättynyt en osaa olla viikonlopun aiheuttamasta painonnoususta, koska metsään mentiin taas ja lujaa. Lähinnä juomien suhteen, eikä niinkään ruokien. Lauantaina oli jo kuukausia sitten sovittu illallinen perheen ja perhetuttujen kanssa, mihin sisältyi alkoholijuomia ja melko tuhti kolmen ruokalajin kattaus. Viini virtasi ja siideriäkin tuli kiskottua muutamia tölkkejä. Sunnuntaina oli pieni krapula, ja siihen tuli vedettyä pakastepitsaa. Mitään yletöntä mässäämistä ei onneksi tapahtunut, vaikka se lähellä olikin. Eilen kuntosalin jälkeen kaupassa käsi hamuili kaikkia sokerisia ja suolaisia energiapommeja, mutta sain pidettyä pään kylmänä ja marssittua kassalle mukanani vain Skyriä ja jauhelihaa. 

Viime viikossa en osaa varsinaisesti katua muuta kuin alkoholinkäyttöä. Ärsyttävää, miten hankalaa voikin olla edes yhtä kokonaista viikonloppua ilman pisaraakaan alkoholia. En ole huolestunut oman alkoholinkäyttöni muista aspekteista, kuin siitä laihdutusta häiritsevästä. En juo määrällisesti paljoa viikkotasolla ja juominen sijoittuu aina viikonlopulle, mutta aina tuntuu olevan viikon aikana vähintään se yksi okaasio, johon alkoholi muka "kuuluu". Jos kokisin tämän projektin enemmän kuuriluontoisena, olisin voinut päättää olla ottamatta tippaakaan sen aikana. Mutta koska haluaisin tässä kehitellä uutta elämäntapaa, tuntuu hassulta olla minkään suhteen ehdoton. Eihän tämä muuten olisi mikään valtava ongelma, mutta ärsyttää, että maanantaisin painossa näkyy sitten viikonloppuna juodut annokset. 

No, elämä on ja laihdutus siinä samalla. Olen tosi ylpeä siitä, että kuntosalilla käyminen on pysynyt mukana ohjelmistossa ja arkiruokailutkin sujuneet suunnitelmien mukaan. Tajusin myöskin tuossa eilen, että koko neljän viikon aikana olen ostanut kaupasta yhden tikkarin, 100 g irtokarkkeja ja yhden suklaapatukan. Siis vain nuo, mitä sokeripitoisiin herkkuihin tulee! Monelle tuo määräkin voi olla ihan normaali tai jopa paljon, mutta itselleni tuo on aikaisemmin ollut perus yhden päivän napostelu. Nyt nuo ovat jakautuneet melkein kolmellekymmenelle päivälle. Hyvä minä!

Päätin myös, että laitan ensimmäiset ennen-jälkeen vertailukuvat sitten, kun aamupaino näyttää 5 kg vähemmän kuin aloittaessa. Sitä odotellessa. :)

Elämäni hoikkana

Miltä elämä tuntuisi normaalipainoisena? Mitkä asiat konkreettisesti muuttuisivat, kun painoa lähtisi esimerkiksi se 20 kiloa? Näitä juttuja pohti SPINNEROCHSPRINGER blogissaan eilen, ja haastoi muutkin elämäntapamuutokseilijat samaan mielikuvaharjoitteluun. Idea oli mielestäni hyvä ja sai minutkin välittömästi miettimään, että mitä se painonpudotus oikeasti saisi aikaan.

Kuva: Pixabay

Oma lopullinen tavoitteeni painonpudotuksen suhteen keikkuu siellä 70 ja 75 kilogramman välillä. Tällöin painoindeksini olisi 21,6-23,15. Käytännössä tämä tarkoittaa, että tästä hetkestä (btw, paino on jatkanut putoamistaan, tänään aamupaino 97,9 kg) alkaen minulla olisi pudotettavaa vielä vähintään 22,9 kg. Mitään varsinaisia aikatavotteita en ole itselleni asettanut, mutta toivon läskien lähtevän sellaista tasaista 0,5-1 kg viikkotahtia. Näin tuskin tulee pidemmällä aikavälillä tapahtumaan, tai jumituksia mahtuu väliin aina, mutta jos se puoli kiloa viikossa keskimäärin lähtisi, olisin tavoitepainossa suunnilleen jouluun mennessä. Siitä voisi sitten kiristellä vielä muutaman kilon, jos se siinä kohtaa hyvältä tuntuisi. Huima suunnitelma, jonka lopullisen maalin saavuttaminen vaatii huikean määrän duunia, itsekuria, uusia tottumuksia ja motivaatiota. So far so good, mutta ihan alussahan tässä vielä toistaiseksi ollaan.

Jotta fokus olisi helpompi pitää tavoitteessa, on välillä hyvä muistella ja pohtia, että miksi ylipäänsä laihdutan. Millä tavalla siis uskon, toivon ja tiedän elämäni muuttuvan kilojen putoamisen myötä?

Ulkonäkö on yksinkertaisesti ensimmäinen mieleen tuleva asia. Mistä tämä sitten kertoo, jaa-a, mutta voin kyllä myöntää sen olevan terveyden ja yleisen hyvinvoinnin ohella suurin syy pudottaa painoa. Vaikka olen koko elämäni kärsinyt erilaisista komplekseista ulkonäkööni liittyen, voisin kokonaisuutena sanoa olleeni aina perustyytyväinen. Kunnes keräsin mukaan keikkumaan nämä parikymmentä ylikiloa. Vitsailin aina aikaisemmin, että tissit ovat minussa se yksi ja ainoa kehon osa, johon olen aina ollut täysin tyytyväinen. Tällä hetkellä nekin ovat siellä miinuspuolella, koska jo valmiiksi kohtuu suuret rinnat eivät muuttuneet mitenkään hehkeämmiksi painon nousun myötä. Normaalipainossa olisin siis kaikin puolin tyytyväisempi ulkoiseen olemukseeni.

Yleinen olotila on jo nyt muutamassa viikossa ja muutaman pudotetun kilon jälkeen muuttunut huomattavasti virkeämmäksi, joten voin vain kuvitella miten paljon parempi se on sitten normaalipainossa. Olen nyt muutaman vuoden ajan (eli näinä ylipainoisina vuosina) kärsinyt niskasäryistä, päänsäryistä, sumuisesta olosta, väsymyksestä ja närästyksestä. Luulen oireiden johtuvan pääasiassa huonosta ruokavaliosta, liikkumattomuudesta ja ylipäänsä ylipainosta. Näihin laihtuminen toivottavasti toisi siis helpotusta.

Kilpatanssia olemme harrastaneet poikaystäväni kanssa nyt muutaman vuoden ajan. Haaveilin itse aina lapsena harrastuksen aloittamisesta, mutta en löytänyt paria. Kohtalo (tai mikälie sattuma) kuitenkin johdatti minut yhteen miehen kanssa, joka oli tanssinut koko nuoruutensa kilpatanssia. Hän antoi minulle muutama vuosi sitten joululahjaksi alkeiskurssin, ja näin pääsimme yhdessä tämän superkivan lajin pariin. Treeniaktiivisuus ja motivaatio ovat vaihdelleet näiden vuosien aikana, emmekä ole toistaiseksi nousseet helpoimmasta kilpailuluokasta ylöspäin. Muutamissa kisoissa olemme kuitenkin käyneet ja kaikkinensa rakastan tanssimista, itsensä haastamista ja kaikkea tässä lajissa. Ylipaino ei kuitenkaan helpota rankkaa harjoittelua, eikä myöskään visuaalisesti imartele lajissa, jossa se ulkonäkö etenkin edistyneemmissä kilpailuluokissa on merkittävässä roolissa. Siinä vaiheessa kun nousemme D-luokkaan, astuvat kuvioihin kilpatanssipuvut, joita on ainakin nopealla silmäilyllä tosi vaikea löytää isommassa koossa kuin M/38. Normaalipainossa tämäkään ei olisi ongelma.

Juokseminen ei koskaan ole ollut lempipuuhaani, mutta joku siinä silti kieroutuneella tavalla viehättää. Vielä pari kesää sitten jolkottelin juoksutapahtumassa 10 km kohtuu kevyesti ja kävin muutaman kerran viikossa hölkkälenkillä. Näiden kilojen kanssa en välttämättä edes viitsisi lähteä tosissani lenkille juoksemaan, koska se laittaisi jalat oikeasti koetukselle. Suunnitelmissa on, että kun paino tästä kevättä ja kesää kohden laskee, voisin pikku hiljaa yrittää ottaa lenkkeilyn taas mukaan ohjelmistoon. Normaalipainoisena juokseminen vaan on niin paljon helpompaa ja kevyempää, kun ei tarvitse kannatella satakiloista ruhoa.

Ketteryys on yksi asia, mitä ei tosiaankaan edesauta ylipaino. Olen aina ollut pitkäraajainen, mutta nopea ja ketterä. Olen päässyt helposti lattialta ylös, tehnyt aikuisiälläkin kärrynpyöriä ja käsiseisontoja (telinevoimistelijataustasta lienee ollut apua) ja voisi ehkä sanoa että ollut liikkuva ja liikunnallinen. Tämä lihavuus on kuitenkin jämähdyttänyt minut paikoilleen ja tehnyt monista asioista ihan mahdottomia. Normaalipainoisena lupaan yrittää
taas kärrynpyörää!

Kuva: Pixabay

Vaatteet ovat tällä hetkellä itselleni hankala asia, koska olen periaatteesta kieltäytynyt uusimasta koko vaatekaappiani paisuneen olemukseni mukana. Perusvaatteita olen toki ostanut niin, etteivät läskit pursua joka raosta, mutta tosiasiassa minulla ei tällä hetkellä ole yhtäkään juhlallisempaa mekkoa, joka mahtuisi nätisti päälle. Jos joku noin ympärysmitalta mahtuukin, se jää auttamattoman lyhyeksi kasvaneiden rintojen ja rinnanympäryksen vaatiessa enemmän kangasta. Laihtuminen palauttaisi siis käyttööni lempivaatteeni, plus voisin vihdoinkin antaa itselleni luvan ostaa uusia ihania vaatteita pienemmässä koossa.

Hormonitoiminta on todella sidoksissa ihmisen elopainoon. Alipaino voi aiheuttaa häiriöitä kuukautisissa, mutta niin voi ylipainokin. Myös raskautumisen todennäköisyys on molemmissa ääripäissä huonompi kuin normaalipainossa. Tällä hetkellä suunnitelmissa ei vielä ole perheenlisäystä, mutta sitten joskus kun on, on kivempaa ja terveellisempää lähteä yrittämään ilman ylipainoa. Olen myös viime aikoina kokenut ennennäkemättömiä PMS-oireita ja ihmeellisiä kuukautisiin liittyviä kivistyksiä, joten toivon painon normalisoitumisen auttavan näihinkin.

Itsetunto yksinkertaisesti on omalla kohdallani parempi, kun olen sopivan painoinen ja hoikka. Tämä ei ehkä ole hyvä asia, mutta en voi sitä kieltääkään. Tämä toki liittyy ihan ulkonäköön, mutta myös sellaiseen yleiseen omaan fiilikseen itsestä, mikä heijastuu sosiaalisiin tilanteisiin ja kaikkeen. On mukavampaa esiintyä, sosialisoida, osallistua asioihin jne jos ei koko ajan tarvitse miettiä omia läskejä. Parempaa fiilistä odotellessa!

Käytännössä laihduttaminen vaikuttaa siis todella moniin asioihin. Oikeastaan kaikkeen. Laihdutus ei ole tie onnellisuuteen, mutta ylipaino kyllä itseni kohdalla toimii hyvänä käsijarruna pyrkiessäni yleiseen tyytyväisyyteen. Jo pelkästään se, että yritän aktiivisesti muuttaa tilannetta on parantanut mielialaani, itsetuntoani ja energiatasojani. Tätä listausta katsellessa ei voi hetkeksikään lipsahtaa ajattelemaan, että elämäntapamuutoksella ei olisi mitään merkitystä. Kyllä sillä on, ja kaikki muutokset ovat positiivisia. Tässä on jo melkein kymmenen syytä jatkaa silloinkin, kun kaikista vähiten huvittaisi.

Tehokasta torstaita kaikille ja listailkaa tosiaan ihmeessä muutkin näitä juttuja, teroittaa taas hyvin sen että miksi tätä tehdään. :)