Viikon 6 tulokset

Ja taas on uusi viikko polkaistu käyntiin. Viime viikon tulossaldo jäi jälleen melko laihaksi, mutta en edelleenkään jaksa masentua siitä. Lähinnä sen takia, että tiedän lipsuneeni ja soveltaneeni nyt jo muutaman viikon ajan ihan liikaa. Kun vaan maltan pysyä suunnitelmassa ja tiukkana, tuloksetkin varmasti paranevat ja painon putoaminen vauhdittuu.

Tässä viikon 6 tuloksia. Sulkeissa projektin lähtömitat.

Paino 26.2.2018: 98,8 kg (101,4 kg)

Mitat 26.2.2018:

Vyötärö 90 cm (95 cm)
Lantio 110 cm (117 cm)
Rinnat 109 cm (113 cm)
Käsivarsi 35 cm (37 cm)
Reisi 67 cm (70 cm)

Yhteenveto viikko 6:

Viikon painonmuutos -0,3 kg
Projektin kokonaispudotus -2,6 kg
Senttejä lähtenyt viikossa 3 cm
Senttejä lähtenyt yhteensä 21 cm
BMI muutos alusta 31,30 > 30,49

Tällä viikolla painonmuutoksen eteen saatiin miinusmerkki, mikä on jo itsessään hyvä asia. 300 g nyt ei päätä huimaa, mutta ainakaan ei mennä plussan puolella. Senttejäkin lähti taas muutama, parempi kuin ei mitään sekin. Kaikenkaikkiaan joka viikko ollaan menty parempaan suuntaan jollain osa-alueella ja siihen olen tosi tyytyväinen. 

Nyt sitten tämä viikko mennään mahdollisuuksien mukaan reippaasti tiukemmalla linjalla. Haluaisin saada sen painon kunnolla humpsahtamaan alaspäin, kun taas ollaan menty tässä +-98 kilossa viikkoja. Tänään meillä on poikaystäväni kanssa yhteinen personal trainer -tunti, ensimmäinen laatuaan, ja odotan mielenkiinnolla mitä siitä tulee. :D Kiva saada joku potkimaan persuksille ja laatimaan fiksu ohjelma. 

Tavoitteena tälle viikolle on se, että paino näyttäisi 97,2 kg ja painoindeksi olisi vihdoin 30. Tiedän, tää on aika hankala ja kova pala, varsinkin kun menkatkin taas tekee kohta tuloaan, mutta nyt yritetään tosissaan! Paino kävi jo tuossa toissaviikolla (?) tai niillämain ihan lähellä tuota, ja kaipaan noita 97 -alkuisia lukuja takaisin. 

Superia maanantaita kaikille!

Ensimmäinen ennen-jälkeen kuva - iik!

Hellou evribadi! Tänään päätin repäistä, ja paljastaa tänne ensimmäisen ennen-jälkeen kuvan. Lähinnä sen takia, että tämä oli itselleni aika silmiä avaava kokemus ja toivon sen olevan sitä muillekin. Pieni briiffaus ensin, ja sitten kuvaa pällistelemään.

Tosiaan, pahoittelut ensinnäkin vitsikkäästä muokkauksesta, mutta halusin nyt nopeasti vain peittää taustalla näkyvää sotkua ja meidän asuntoa. Toivottovasti tuosta sekamelskasta pystyy vielä näkemään sen itse pointin, eli muutoksen. :D Ensimmäinen, eli vasen kuva, on otettu 3.1., jolloin painoa oli noin 101,5 kg. Oikeanpuoleinen kuva sen sijaan on napattu 15.2., jolloin painoa on ollut noin 98 kg. Kuvien välillä on siis suunnilleen 3,5 kg. Ei enempää eikä vähempää. Kuvat ovat pikkasen eri kulmasta ja asentokin toki vähän eri, mutta huomannette silti selkeän eron.

Ensimmäisen kuvan nappasin, kun löysin kaapin perukoilta vanhat valkoiset shortsit, joita käytin ollessani melko hoikka vuoden 2013 tienoilla. En uskonut niiden menevän jalkaan ollenkaan, mutta kun sain ne ylös kiskottua, oli pakko ottaa kuva. Samalla päätin, että näistä voisi tulla hyvät "tavoitehousut", joista edistymistä olisi helppo seurata. Oikeasti tuskin haluan julkisesti noita valkoisia pikkushortseja enää käyttää vaikka olisin mikä leiheliini, mutta tähän tarkoitukseen ne sopivat hyvin. Vasemmassa kuvassa nappi on kiinni, mutta vetoketju ei, oikeassa kuvassa myös vetskari meni kiinni. Oikeanpuoleinen kuva antaa ehkä ruusuisemman kuvan siitä, kuinka sopivat nuo shortsit olisivat jo nyt, koska tosiasiassa kyllä tuolta edelleen pursuu ties mitä yli ja kiristää niin pirusti, mutta on tilanne jo aika paljon parantunut. 

Tämän projektin alku on ollut monella tavalla kivinen ja haastavampi kuin uskoin. Motivaatiota on koeteltu ja tämäkin viikko on taas mennyt vähän rämpien. Kun keksin heittää nämä kaksi kuvaa vierekkäin, sain kuitenkin lisäbuustia tähän hommaan roppakaupalla lisää. Jos kuukaudessa ja muutamalla kilolla on saanut jo noin hyvää muutosta aikaan, miten erilaiselta sitä voisikaan näyttää vaikka sen kymmenen kilon pudotuksen jälkeen? Näitä "pieniä" muutoksia ei tosiaankaan huomaa peilin edessä seisoessa, koska silmä tottuu. Ne tajuaa vasta sitten, kun on jotain konkreettista mitä verrata. Kuten kuva, tai jokin vaate. Tässä tapauksessa nyt molemmat. Ottakaa tekin siellä ruutujen takana mittoja, kuvia ja tavoitevaatteita, koska ne lopulta kertovat niin paljon enemmän kuin vaaka.

Huomaatteko te tässä yhtä selvää edistystä kuin minä itse? 

Arpia ja aurinkoa

Tänään ajattelin pohtia vähän pinnallisia asioita, eli raskaus/venymä/kasvuarpia, inhokkilapsella nyt on monta nimeä. Huomatkaa myös runollinen otsikko. Itselleni on näiden kohtalaisen nopeasti kerättyjen liikakilojen myötä tupsahdellut vähän sinne sun tänne rumia ja punaisia raskausarpia. Murrosiässä arpia ratkeili reisien ja takapuolen ihoon, kun kroppa muovautui aikuiseen malliinsa, mutta nuo arvet ovat oikeastaan aina olleet hyvin haaleita ja vaaleita. En koskaan teininä kriiseillyt noista arvista, vaan pidin niitä ihan tavallisena juttuna.

Näin lihomisen myötä saadut ja melko näkyvät raskausarvet jostain syystä ottavat pattiin ihan hirveästi. Pahin tilanne (kuvassa) on itselläni tuossa lantiolla, tai ehkä enemmänkin jenkkakahvojen kohdalla. Molemmilla puolilla arpia on runsaasti, ja ne ovat punaisia, pitkiä ja tuoreita. Ne nousevat myös niin ylös kylkeen, että niitä on melkein mahdoton piilottaa esimerkiksi bikinien alaosan alle. Noin niinkuin tulevaisuutta ajatellen siis, nyt en paljon ole biksuissa heilunut. :D Kauhukseni huomasin myös tuossa muutama viikko sitten, että vatsamakkaran alapinnalle (hyi yök näitä kuivailuita) oli ilmestynyt alkava punainen arpi, joka ilmeisesti paljastui makkaran hieman kutistuttua. Aloin heti panikoimaan, että vatsanahka on kohta entinen, vaikken ole edes raskaana koskaan ollut. Yh.

Ällökuva kyljen arvista

Nyt olen muutamien päivien ajan käyttänyt Tokmannilta bongaamaani Bio-Oilia. Se on tarkoitettu nimenomaan erilaisten arpien ja kuivan ihon hoitoon. Mitä nyt olen selvitellyt, niin eipä mitään oikeasti toimivaa tapaa poistaa jo tulleet arvet taida olla olemassakaan, mutta elättelen toivoa että tuo öljy niitä vaikka vähän vaalentaisi ja häivyttäisi. Ainakin iho jää Bio-Oilin jäljiltä aivan ihanan pehmeäksi, joten taidan käyttää sitä jatkossa siitä huolimatta, onko siitä apua arpiin. Ajan kanssahan raskausarvet myös vaalenevat, mutta itselläni kummittelee mielessä toukokuun rantaloma, missä mielelläni esittelisin ensinnäkin hoikistunutta, mutta mielellään myös mahdollisimman arvetonta vartaloani. 

Oikeastihan jotkut hiton arvet ovat murheina säälittävän pieniä, eikä arvellisuus/arvettomuus ole millään tasolla oikeasti merkitsevä asia elämässä, mutta tällaisia kaikkia pikku kriisejä ihmisen elämään taitaa aina mahtua. Ehkä itselleni venymäarvet konkretisoivat sitä paisumista, mitä tässä on tapahtunut ja ovat siksi niin kauhistuttavia. Joka tapauksessa toivon hoikistumisen häivyttävän niitä ja estävän uusien repeämien syntymisen. 

Nyt menen kokkaamaan lihapullia ja nautin auringon viimeisistä säteistä, jotka loistavat ikkunasta sisään. Tänään on hyvä laihdutuspäivä!

Viikkokertomus numero 5!

Kivaa maanantai-iltaa kaikille! Täältä mä mattimyöhäisenä päätin tulla vielä tämän vuorokauden puolella kertomaan lyhyesti menneen viikon, eli viikon 5, tuloksia ja tunnelmia. Tuloksia ei tällä viikolla syntynyt nimeksikään, mutta fiilikset sen sijaan on seilanneet ylös ja alas.

Tässä ensin numeroita, sitten vähän analysointia. Sulkeissa lähtömitat.

Paino 19.2.2018: 99,1 kg (101,4 kg)

Mitat 19.2.2018:

Vyötärö 90 cm (95 cm)
Lantio 111 cm (117 cm)
Rinnat 110 cm (113 cm)
Käsivarsi 35,5 cm (37 cm)
Reisi 67,5 cm (70 cm)

Yhteenveto viikko 5:

Viikon painonmuutos +0,6 kg
Projektin kokonaispudotus -2,3 kg
Senttejä lähtenyt viikossa 2 cm
Senttejä lähtenyt yhteensä 18 cm
BMI muutos alusta 31,30 > 30,59

Semmosia tällä viikolla. Painoa tullut viikon takaiseen lisää 600 g, mutta tiedän tasan tarkkaan miksi. En voi rehellisesti väittää tosissaan laihduttaneeni menneellä viikolla. Oikeastaan monena päivänä päin vastoin. Touhu lipsui ihan pois raiteiltaan siinä torstain kohdilla, jolloin vedettiin tortillaa ja muistaakseni saunakaljatkin? Sitten viikonloppuna tuli possuiltua vanhojen tottumusten mukaisesti (no ei nyt ihan, onneksi!) ja tänäänhän se toki painossa näkyy. En nyt mennyt mitenkään pois tolaltani tämän viikkotuloksen vuoksi, koska on niin ilmeistä mistä se johtuu. 

Täytyy kuitenkin vähän olla ylpeäkin itsestään, ja iloita mittojen jatkuneesta muutoksesta! Tällä viikolla nekään nyt eivät mitään mainittavaa edistystä tarjoilleet, mutta 18 cm viidessä viikossa ei kyllä mitenkään päin ole huono asia. Jostain syystä senttejä mittaillessani huomaan koko ajan epäileväni, että kyseessä on varmaan mittausvirhe, mutta tuo määrä nyt ei enää minkään pienen heiton syyksi voi mennä. Kaikista iloisin olen vyötärön kaventumisesta viidellä sentillä, koska nyt on enää 10 cm matkaa sinne maagiseen kahdeksaankymmeneen senttiin! Sinnehän päästään, vaikka mikä olisi.

Tänään kävin salilla, ja päätin Muovailua -blogistin innoittamana kokeilla juosta treenin loppuun juoksumatolla Cooperin testin. Olin itse asiassa ehtinyt jo hölkkäillä muutaman minuutin kun sain ajatuksen päähäni, joten kunnon alusta asti pusertamisella olisin varmasti yltänyt parempaankin tulokseen. Tulokseksi sain 1,63 km, mikä nyt ei ole todellakaan huippusuoritus, mutta kehityskelpoinen kuitenkin! Ja tosiaan olo oli suorituksen jälkeen vielä sellainen, että paukkuja olisi riittänyt enempäänkin. Täytynee kokeilla uudestaan jossain vaiheessa. :)

Huomaan nyt tulleeni kriittiseen vaiheeseen tämän laihdutusprojektin suhteen, jossa houkutus jättää kaikki sikseen tuntuu välillä isolta. Haluan todellakin laihtua, haluan olla terveempi, haluan olla paremmassa kunnossa ja haluan muuttaa elintapojani pysyvästi, mutta silti houkutukset ovat tuntuneet vaikeilta viimeisten viikkojen aikana. Nyt haluan kuitenkin tosissani onnistua, joten eteenpäin, sano mummo lumessa!

Ihanaa viikon jatkoa itse kullekin, ei lannistuta!

Parisuhde ja laihdutus

Heips tyypit ja ihanaa ystävänpäivän myöhäisiltaa! <3

Tämä viikko on sujunut tähän mennessä vaihtelevasti, mutta kaikenkaikkiaan ihan jees. Maanantaina oli perus terveellinen päivä, eilen sitten taas meni vähän lööperiksi. Käytiin ystävänpäivän kunniaksi syömässä ja leffassa, koska ei sitä oltaisi tänään ehditty tekemään. Ruokana meni sushia ja leffassa irtokarkkeja, mutta ei mitään katastrofaalista. Tänään ollaan taas palailtu arkeen (huippua, että alan pikku hiljaa pitää tätä terveellistä ja kevyempää syömistä normaalina arkena, enkä minään kuurina) ja vähäkalorisempiin sapuskoihin. Tästä päivästä tuli myös oikein kunnon liikuntapäivä, koska takana on nyt salikäynti ja tanssitunti. Salilla innostuin normaalin ohjelmani lisäksi hölkkäämään juoksumatolla kilometrin ja rääkkäämään vatsalihaksia niin, että taitaa huomenna tuntua. Paino on keikkunut viikonlopun jäljiltä vähän edellisviikkoa korkeammalla, mutta eiköhän se sieltä taas alas tule. Ei huvita stressata just nyt. :)


Ystävänpäivän kunniaksi ajattelin kirjoitella vähän omia ajatuksiani laihdutuksesta ja parisuhteesta. Jostain syystä ei vaikuta olevan harvinaista, että parisuhteeseen päädyttyään ihmiset helposti lihovat ja elämäntavat luisuvat aivan kaameiksi. Niin kävi minulle itsellenikin. Miten lihominen vaikuttaa parisuhteeseen ja saako toista pyytää laihduttamaan? Onko elämäntapojen muuttaminen yhdessä helpompaa kuin yksin?

Olen seurustellut poikaystäväni kanssa nyt reilut kolme vuotta, ja lihonut 30 kiloa. Tasainen kympin vuosivauhti. Käsittämätöntä. Miten ihmeessä tässä pääsi käymään näin? Vastaus on, että en tiedä. Ennen omaa ylipainoa olin kova arvostelemaan muiden läskejä. Muistan vannoneeni yhdelle kavereistani, että heti jos painoni joskus kohoaa muutaman kilon, laihdutan ne saman tien pois. En koskaan päästä itseäni läskiksi. Olin myös kylmän viileästi sitä mieltä, että kumppanin lihominen on ihan validi syy lähteä suhteesta. Enhän minä tuollaista alunperin valinnut. Noh, elämä tapahtui, tapasin poikaystäväni, rakastuimme, muutimme yhteen... Ja tässä sitä ollaan merkittävän ylipainon puolella.

En missään nimessä syytä ylipainostani parisuhdetta tai poikaystävääni. Ihan itse olen itseni tähän kuntoon syönyt, ja mahdollisesti näin olisi tapahtunut vaikka olisin viihtynyt sinkkuna kaikki nämä vuodet. Uskon parisuhteella, tai enemmänkin sen mukanaan tuomalla elämäntyylillä, olevan kuitenkin iso osuus asiassa. Sohvannurkkaan jumahtaminen, herkuttelu, ulkona syöminen, tissuttelu, kaupasta tuodut tuliaissuklaapatukat ja liikunnan yleinen väheneminen ovat kaikki olleet omiaan kasvattamaan rasvavarastoja vyötäröllä. Ennen parisuhdetta olin aina menossa, aina ulkona tai liikkeessä, harrastamassa tai kavereiden kanssa.

Poikaystäväni on itsekin lihonut parisuhteemme aikana ainakin parikymmentä kiloa. Olen itse tätänykyä ennen kaikkea kriittinen vain omaa ulkonäköäni kohtaan ja täytyy sanoa, että olen koko ajan ollut kiinnostuneempi omista läskeistäni kuin kumppanini. Teini-ikäisenä ehkä vielä saatoinkin olla niin pinnallinen, että olisin pitänyt ylikiloja täytenä turn offina, mutta nyt tuntuu lähes koomiselta, että harkitsisin rakastamani miehen heivaamista vain ylipainon vuoksi. Elämässä on onneksi paljon muita tärkeämpiä asioita kuin paino. Täytyy silti sanoa, että olen tosi iloinen ja ylpeä miehestäni, että hänkin on halunnut ryhtyä kanssani laihduttamaan ja parantamaan elintapojamme. Olen huomannut  hänessä jatkuvasti uusia positiivisia muutoksia tämän projektin aikana, jotka eivät edes niinkään ole ulkoisia, vaan liittyvät energisempään ja iloisempaan olemukseen. Niiden kautta koen, että tämä laihdutus on jo nyt vaikuttanut positiivisesti suhteeseemme. Yhdessä on toki myös kivempaa ja helpompaa tehdä hyviä valintoja.

Itse olen sitä mieltä, että elämäntapamuutoksen ja laihdutuksen tulee aina lähteä ihmisestä itsestään. Jos paine tulee ulkopuoliselta, kuten kumppanilta, eivät syyt ole oikeat eikä tulos lopulta kuitenkaan kestävä. Ylipaino on omalla kohdallani heikentänyt itsetuntoani myös kumppanin edessä ihan jo itsessään, joten en halua edes kuvitella miltä olisi tuntunut jos poikaystäväni olisi ikinä kommentoinut painoani tai ulkoista olemustani arvostelevasti. Veikkaan, että melkein jokainen ruoskii itseään ylipainon takia, joten kenenkään muun ei sitä tarvitse tehdä. On paljon kannustavampaa myös lähteä laihduttamaan, kun sillä ei tarvitse yrittää ansaita itselleen toisen positiivista huomiota, vaan tietää tämän rakastavan itseä kiloista viis.

Laihduttaminen ja elintapojen muuttaminen on hidasta, kuoppaista ja kärsivällisyyttä vaativaa. Itse olen äärettömän kiitollinen siitä, että minulla on vierelläni uskomaton ihminen, joka tsemppaa ja kannustaa. Ihminen, jonka kanssa lihoimme yhdessä ja toivottavasti myös laihdumme yhdessä. Tiedän, että kaikilla näin ei kuitenkaan ole, ja parisuhde voi myös olla kaikkea muuta kuin voimavara laihdutuksen suhteen. Jos omalla kumppanilla ei ole painon kanssa ongelmia, eikä ole koskaan ollutkaan, voi tämän olla todella hankala käsittää painonhallinnan haasteita. Jos toisen ei myöskään tarvitse itse kiinnittää erityistä huomiota omaan ruokavalioonsa, voi toisen nurkissa lojuvista herkuista syntyä uskomattomia houkutuksia.

Luulen, että minulla oli jokin punainen lanka kun lähdin kirjoittamaan tästä aiheesta, mutta lopputuloksesta taisi tulla melko sekava. Laitetaan väsymyksen piikkiin. Kuulisin kuitenkin mielellään muiden kokemuksia aiheesta.

Onko täällä lukijoissa muita, jotka kokevat parisuhteen toimineen lähtölaukauksena lihomiselle ja huonoille elintavoille? Oletteko laihduttaneet yhdessä vai yksin?

Mitä tapahtui viikolla 4?

Heipähei ja kivaa alkanutta viikkoa!

Näin maanantaiperinteeksi on muodostunut edellisellä viikolla aikaansaatujen tulosten kertaaminen ja analysointi. Tämä viikko oli projektin neljäs ja tähän astisista viikoista ehkä helpoin henkisesti, sillä paino lähti vihdoin putoamaan odottamallani tavalla. Se ei kylläkään tässä tämän aamuisessa punnituksessa ja tässä katsauksessa niinkään näy, mutta siitä lisää kohta. Kokonaisuudessaan viikko oli onnistunut, ruokailut sujuivat pääpiirteittäin hyvin, enkä kokenut olevani millään dietillä.

Tässä tulevat kuluneen viikon viralliset numerot. Sulkeissa koko projektin lähtömitat.

Paino 12.2.2018: 98,5 kg (101,4 kg)

Mitat 12.2.2018:

Kuva: Pixabay

Vyötärö 91 cm (95 cm)
Lantio 112 cm (117 cm)
Rinnat 110 cm (113 cm)
Käsivarsi 35,5 cm (37 cm)
Reisi 67,5 cm (70 cm)

Yhteenveto viikko 4:

Viikon painonpudotus -1,6 kg
Kokonaispudotus -2,9 kg
Senttejä lähtenyt viikossa 4 cm
Senttejä lähtenyt yhteensä 16 cm
BMI muutos alusta 31,30 > 30,40

Eli tosiaan, kuten näistä mitoista ja luvuista voikin nähdä, edellisen viikon huippulukemasta ollaan tultu alas ihan hyvää kyytiä. Jo viime tiistaina viime maanantain painosta oli humpsahtanut pois melkein pari kiloa, eli nesteitä siellä kropassa on edellisessä viikkoyhteenvedossa ollut reippaasti. Koko arkiviikon ajan sainkin nähdä vaa'alla joka päivä pienempää lukemaa, ja lauantaiaamuna paino olikin ihanat 97,5 kg! No, tuosta sitten tultiinkin tähän aamuun mennessä kilo takapakkia, mutta luotan tuon kilon olevan nestehötöä joka pudonnee taas tässä muutamassa päivässä pois.

Mitenkään yllättynyt en osaa olla viikonlopun aiheuttamasta painonnoususta, koska metsään mentiin taas ja lujaa. Lähinnä juomien suhteen, eikä niinkään ruokien. Lauantaina oli jo kuukausia sitten sovittu illallinen perheen ja perhetuttujen kanssa, mihin sisältyi alkoholijuomia ja melko tuhti kolmen ruokalajin kattaus. Viini virtasi ja siideriäkin tuli kiskottua muutamia tölkkejä. Sunnuntaina oli pieni krapula, ja siihen tuli vedettyä pakastepitsaa. Mitään yletöntä mässäämistä ei onneksi tapahtunut, vaikka se lähellä olikin. Eilen kuntosalin jälkeen kaupassa käsi hamuili kaikkia sokerisia ja suolaisia energiapommeja, mutta sain pidettyä pään kylmänä ja marssittua kassalle mukanani vain Skyriä ja jauhelihaa. 

Viime viikossa en osaa varsinaisesti katua muuta kuin alkoholinkäyttöä. Ärsyttävää, miten hankalaa voikin olla edes yhtä kokonaista viikonloppua ilman pisaraakaan alkoholia. En ole huolestunut oman alkoholinkäyttöni muista aspekteista, kuin siitä laihdutusta häiritsevästä. En juo määrällisesti paljoa viikkotasolla ja juominen sijoittuu aina viikonlopulle, mutta aina tuntuu olevan viikon aikana vähintään se yksi okaasio, johon alkoholi muka "kuuluu". Jos kokisin tämän projektin enemmän kuuriluontoisena, olisin voinut päättää olla ottamatta tippaakaan sen aikana. Mutta koska haluaisin tässä kehitellä uutta elämäntapaa, tuntuu hassulta olla minkään suhteen ehdoton. Eihän tämä muuten olisi mikään valtava ongelma, mutta ärsyttää, että maanantaisin painossa näkyy sitten viikonloppuna juodut annokset. 

No, elämä on ja laihdutus siinä samalla. Olen tosi ylpeä siitä, että kuntosalilla käyminen on pysynyt mukana ohjelmistossa ja arkiruokailutkin sujuneet suunnitelmien mukaan. Tajusin myöskin tuossa eilen, että koko neljän viikon aikana olen ostanut kaupasta yhden tikkarin, 100 g irtokarkkeja ja yhden suklaapatukan. Siis vain nuo, mitä sokeripitoisiin herkkuihin tulee! Monelle tuo määräkin voi olla ihan normaali tai jopa paljon, mutta itselleni tuo on aikaisemmin ollut perus yhden päivän napostelu. Nyt nuo ovat jakautuneet melkein kolmellekymmenelle päivälle. Hyvä minä!

Päätin myös, että laitan ensimmäiset ennen-jälkeen vertailukuvat sitten, kun aamupaino näyttää 5 kg vähemmän kuin aloittaessa. Sitä odotellessa. :)

Elämäni hoikkana

Miltä elämä tuntuisi normaalipainoisena? Mitkä asiat konkreettisesti muuttuisivat, kun painoa lähtisi esimerkiksi se 20 kiloa? Näitä juttuja pohti SPINNEROCHSPRINGER blogissaan eilen, ja haastoi muutkin elämäntapamuutokseilijat samaan mielikuvaharjoitteluun. Idea oli mielestäni hyvä ja sai minutkin välittömästi miettimään, että mitä se painonpudotus oikeasti saisi aikaan.

Kuva: Pixabay

Oma lopullinen tavoitteeni painonpudotuksen suhteen keikkuu siellä 70 ja 75 kilogramman välillä. Tällöin painoindeksini olisi 21,6-23,15. Käytännössä tämä tarkoittaa, että tästä hetkestä (btw, paino on jatkanut putoamistaan, tänään aamupaino 97,9 kg) alkaen minulla olisi pudotettavaa vielä vähintään 22,9 kg. Mitään varsinaisia aikatavotteita en ole itselleni asettanut, mutta toivon läskien lähtevän sellaista tasaista 0,5-1 kg viikkotahtia. Näin tuskin tulee pidemmällä aikavälillä tapahtumaan, tai jumituksia mahtuu väliin aina, mutta jos se puoli kiloa viikossa keskimäärin lähtisi, olisin tavoitepainossa suunnilleen jouluun mennessä. Siitä voisi sitten kiristellä vielä muutaman kilon, jos se siinä kohtaa hyvältä tuntuisi. Huima suunnitelma, jonka lopullisen maalin saavuttaminen vaatii huikean määrän duunia, itsekuria, uusia tottumuksia ja motivaatiota. So far so good, mutta ihan alussahan tässä vielä toistaiseksi ollaan.

Jotta fokus olisi helpompi pitää tavoitteessa, on välillä hyvä muistella ja pohtia, että miksi ylipäänsä laihdutan. Millä tavalla siis uskon, toivon ja tiedän elämäni muuttuvan kilojen putoamisen myötä?

Ulkonäkö on yksinkertaisesti ensimmäinen mieleen tuleva asia. Mistä tämä sitten kertoo, jaa-a, mutta voin kyllä myöntää sen olevan terveyden ja yleisen hyvinvoinnin ohella suurin syy pudottaa painoa. Vaikka olen koko elämäni kärsinyt erilaisista komplekseista ulkonäkööni liittyen, voisin kokonaisuutena sanoa olleeni aina perustyytyväinen. Kunnes keräsin mukaan keikkumaan nämä parikymmentä ylikiloa. Vitsailin aina aikaisemmin, että tissit ovat minussa se yksi ja ainoa kehon osa, johon olen aina ollut täysin tyytyväinen. Tällä hetkellä nekin ovat siellä miinuspuolella, koska jo valmiiksi kohtuu suuret rinnat eivät muuttuneet mitenkään hehkeämmiksi painon nousun myötä. Normaalipainossa olisin siis kaikin puolin tyytyväisempi ulkoiseen olemukseeni.

Yleinen olotila on jo nyt muutamassa viikossa ja muutaman pudotetun kilon jälkeen muuttunut huomattavasti virkeämmäksi, joten voin vain kuvitella miten paljon parempi se on sitten normaalipainossa. Olen nyt muutaman vuoden ajan (eli näinä ylipainoisina vuosina) kärsinyt niskasäryistä, päänsäryistä, sumuisesta olosta, väsymyksestä ja närästyksestä. Luulen oireiden johtuvan pääasiassa huonosta ruokavaliosta, liikkumattomuudesta ja ylipäänsä ylipainosta. Näihin laihtuminen toivottavasti toisi siis helpotusta.

Kilpatanssia olemme harrastaneet poikaystäväni kanssa nyt muutaman vuoden ajan. Haaveilin itse aina lapsena harrastuksen aloittamisesta, mutta en löytänyt paria. Kohtalo (tai mikälie sattuma) kuitenkin johdatti minut yhteen miehen kanssa, joka oli tanssinut koko nuoruutensa kilpatanssia. Hän antoi minulle muutama vuosi sitten joululahjaksi alkeiskurssin, ja näin pääsimme yhdessä tämän superkivan lajin pariin. Treeniaktiivisuus ja motivaatio ovat vaihdelleet näiden vuosien aikana, emmekä ole toistaiseksi nousseet helpoimmasta kilpailuluokasta ylöspäin. Muutamissa kisoissa olemme kuitenkin käyneet ja kaikkinensa rakastan tanssimista, itsensä haastamista ja kaikkea tässä lajissa. Ylipaino ei kuitenkaan helpota rankkaa harjoittelua, eikä myöskään visuaalisesti imartele lajissa, jossa se ulkonäkö etenkin edistyneemmissä kilpailuluokissa on merkittävässä roolissa. Siinä vaiheessa kun nousemme D-luokkaan, astuvat kuvioihin kilpatanssipuvut, joita on ainakin nopealla silmäilyllä tosi vaikea löytää isommassa koossa kuin M/38. Normaalipainossa tämäkään ei olisi ongelma.

Juokseminen ei koskaan ole ollut lempipuuhaani, mutta joku siinä silti kieroutuneella tavalla viehättää. Vielä pari kesää sitten jolkottelin juoksutapahtumassa 10 km kohtuu kevyesti ja kävin muutaman kerran viikossa hölkkälenkillä. Näiden kilojen kanssa en välttämättä edes viitsisi lähteä tosissani lenkille juoksemaan, koska se laittaisi jalat oikeasti koetukselle. Suunnitelmissa on, että kun paino tästä kevättä ja kesää kohden laskee, voisin pikku hiljaa yrittää ottaa lenkkeilyn taas mukaan ohjelmistoon. Normaalipainoisena juokseminen vaan on niin paljon helpompaa ja kevyempää, kun ei tarvitse kannatella satakiloista ruhoa.

Ketteryys on yksi asia, mitä ei tosiaankaan edesauta ylipaino. Olen aina ollut pitkäraajainen, mutta nopea ja ketterä. Olen päässyt helposti lattialta ylös, tehnyt aikuisiälläkin kärrynpyöriä ja käsiseisontoja (telinevoimistelijataustasta lienee ollut apua) ja voisi ehkä sanoa että ollut liikkuva ja liikunnallinen. Tämä lihavuus on kuitenkin jämähdyttänyt minut paikoilleen ja tehnyt monista asioista ihan mahdottomia. Normaalipainoisena lupaan yrittää
taas kärrynpyörää!

Kuva: Pixabay

Vaatteet ovat tällä hetkellä itselleni hankala asia, koska olen periaatteesta kieltäytynyt uusimasta koko vaatekaappiani paisuneen olemukseni mukana. Perusvaatteita olen toki ostanut niin, etteivät läskit pursua joka raosta, mutta tosiasiassa minulla ei tällä hetkellä ole yhtäkään juhlallisempaa mekkoa, joka mahtuisi nätisti päälle. Jos joku noin ympärysmitalta mahtuukin, se jää auttamattoman lyhyeksi kasvaneiden rintojen ja rinnanympäryksen vaatiessa enemmän kangasta. Laihtuminen palauttaisi siis käyttööni lempivaatteeni, plus voisin vihdoinkin antaa itselleni luvan ostaa uusia ihania vaatteita pienemmässä koossa.

Hormonitoiminta on todella sidoksissa ihmisen elopainoon. Alipaino voi aiheuttaa häiriöitä kuukautisissa, mutta niin voi ylipainokin. Myös raskautumisen todennäköisyys on molemmissa ääripäissä huonompi kuin normaalipainossa. Tällä hetkellä suunnitelmissa ei vielä ole perheenlisäystä, mutta sitten joskus kun on, on kivempaa ja terveellisempää lähteä yrittämään ilman ylipainoa. Olen myös viime aikoina kokenut ennennäkemättömiä PMS-oireita ja ihmeellisiä kuukautisiin liittyviä kivistyksiä, joten toivon painon normalisoitumisen auttavan näihinkin.

Itsetunto yksinkertaisesti on omalla kohdallani parempi, kun olen sopivan painoinen ja hoikka. Tämä ei ehkä ole hyvä asia, mutta en voi sitä kieltääkään. Tämä toki liittyy ihan ulkonäköön, mutta myös sellaiseen yleiseen omaan fiilikseen itsestä, mikä heijastuu sosiaalisiin tilanteisiin ja kaikkeen. On mukavampaa esiintyä, sosialisoida, osallistua asioihin jne jos ei koko ajan tarvitse miettiä omia läskejä. Parempaa fiilistä odotellessa!

Käytännössä laihduttaminen vaikuttaa siis todella moniin asioihin. Oikeastaan kaikkeen. Laihdutus ei ole tie onnellisuuteen, mutta ylipaino kyllä itseni kohdalla toimii hyvänä käsijarruna pyrkiessäni yleiseen tyytyväisyyteen. Jo pelkästään se, että yritän aktiivisesti muuttaa tilannetta on parantanut mielialaani, itsetuntoani ja energiatasojani. Tätä listausta katsellessa ei voi hetkeksikään lipsahtaa ajattelemaan, että elämäntapamuutoksella ei olisi mitään merkitystä. Kyllä sillä on, ja kaikki muutokset ovat positiivisia. Tässä on jo melkein kymmenen syytä jatkaa silloinkin, kun kaikista vähiten huvittaisi.

Tehokasta torstaita kaikille ja listailkaa tosiaan ihmeessä muutkin näitä juttuja, teroittaa taas hyvin sen että miksi tätä tehdään. :)

Kenelle kertoa laihdutuksesta?

Ylipaino on siitä kiusallinen ongelma, että sitä ei voi piilottaa ympärillä olevilta ihmisiltä. Sopivilla vaatevalinnoilla pystyy ehkä huijaamaan vähän, mutta lopulta on melko selvää, että myös kaverit huomaavat parinkymmenen kilon painonnousun. Vaikka itse kuvittelin jo normaalipainoisena olevani tukeva, uskon kavereiden nähneen minut aina hoikkana ja sopusuhtaisena. Nyt kun olen merkittävän ylipainon puolella, en usko ulkoisen muutokseni jääneen huomaamatta keltään ympärilläni pyörivistä ihmisistä. Ystäväni ovat kuitenkin selkeästi hienotunteisia ja kohteliaita, koska en ole kertaakaan kuullut aiheesta minkäänlaista kommenttia.

Meillä on tiivis kaveriporukka, jonka kanssa vietämme aikaa yleensä joka viikonloppu. Yleensä ajanviete koostuu alkoholin juonnista, hengailusta, baareissa käymisestä, herkuttelusta, ynnä muusta epäterveellisestä. Oikeastaan olen ihmeissäni, että ystävistäni oikeastaan kukaan ei ole varsinaisesti ylipainoinen, koska tiedän heidän ruokavalioidensa olevan kaikkea muuta kuin terveellisiä. Samalla olen ehkä jopa vähän katkera, että minä tunnun olevan tytöistä ainoa, joka kamppailee läskien kanssa. :D En osaa oikeastaan puhua ystävilleni tästä aiheesta, ja vertailen jatkuvasti omaa kroppaani heidän hoikkiin ja kauniisiin vartaloihinsa. Hävettää olla se porukan paksukainen!

En ole kertonut laihdutuksestani yhdellekään ystävälleni. Jostain syystä tuntuu, että he eivät ymmärtäisi tai osaisi suhtautua asiaan "oikein". Naurettavaa kyllä, minua myös hävettää "paljastaa" oma ylipainoni myöntämällä, että yritän laihduttaa. Tiedän siis kyllä kaikkien näkevän tilanteen omin silmin, kuten yllä kirjoitinkin, mutta jos itse toisin sen esiin, tuntuisi että kaikkien huomio keskittyisi yhtäkkiä siihen miten turvonnut ja lihonnut oikeastaan olenkaan. Toisaalta myös pelkään, että jos kuulutan kaikille yrittäväni laihduttaa, tulee mahdollisesta epäonnistumisestakin julkinen. Näen silmissäni optimaalisena skenaariona sen, että jossain vaiheessa joku vain huomaa, että olen kutistunut huomattavasti. Sitä odotellessa.

Laihdutuksesta olen puhunut ainoastaan avomiehelleni (luonnollisesti, projektihan on yhteinen) ja vanhemmilleni. He kaikki tukevat ja tsemppaavat minua itselleni sopivalla tavalla, joten ihan ilman arkielämän tukea en onneksi joudu selviämään. Heidän kannustuksensa on ehdottoman tärkeää etenkin silloin, kun asiat eivät etene toivomallani tavalla.

Yksi syy tämän bloginkin perustamiseen on se, että en pysty puhumaan oikean elämän kavereille laihduttamisesta tai terveellisistä elämäntavoista. Tätä kautta toivon löytäväni vertaistukea ja virtuaalikavereita, joiden kanssa jakaa tätä prosessia. Olen yrittänyt kartoittaa tällä hetkellä aktiivisia laihdutusblogeja, mutta niitä ei löydösteni mukaan hirveästi ole. Jos sinulla on aktiivinen laihdutusta, liikuntaa ja elämäntapamuutosta käsittelevä blogi, ilmianna itsesi! 

Vihdoinkin!

Eilinen illallinen, kirjolohta ja vihanneksia

Jeeeee, tämä tiistai sai iloisen käänteen jo heti aamutuimaan, kun astahdin vaa'alle. Paino oli eilisen huippulukemasta tipahtanut alaspäin kaikkiaan melkein puolitoista kiloa, ollen 98,7 kg. Thank god, en tiedä kuinka kauan mielenterveyteni olisi enää kestänyt sitä 99 ja 100 välillä pomppimista.

On uskomatonta huomata, miten paljon paino voi oikeasti vaihdella ns. yhdessä yössä. Tietenkin näin isoissa ja nopeissa painon heilahteluissa kyse on vain ja ainoastaan nesteistä, mutta mukavalta tuntuu joka tapauksessa nähdä vihdoin se tapahtunut kehitys siinä vaa'ankin näytöllä eikä vain mittanauhassa. Tähän painon jumittamiseen ja nousuun on varmaan vaikuttanut salilla käyminen ja kuukautiset, mutta toivotaan suunnan nyt olevan taas laskujohteinen edes jonkin aikaa.

Olen todella ylpeä itsestäni, että näistä alkutaipaleen vastoinkäymisistä huolimatta olen jaksanut pysyä sitkeänä ja uskoa kuitenkin siihen, että jotain lopulta tapahtuu. Kuten olen jo aikaisemminkin todennut, niin aikaisemmassa elämässä olisin jo luovuttanut ja turhautuneena mussuttanut kaupan tyhjäksi kaloripommeista, koska "ihan sama, ei mikään kuitenkaan vaikuta mihinkään". Nyt olen ehkä tiuskinut kotona ja dramatisoinut tunnekuohuissa joitain asioita, mutta en ole antanut pettymyksen vaikuttaa syömisiin tai liikkumiseen. Tuossa viikonloppuna kierreltiin kaupassa avomiehen kanssa ja pohdittiin, että joskos ostettaisi jotkut pienet herkut viikonlopun kunniaksi. Pyörin hyllyjen välissä varmaan vartin, mutta lopulta mieli ei tehnyt mitään. Päädyin ostamaan pienen pussin ruissipsejä tai mitä onkaan, ei mitään laihduttajan pöperöä, mutta kuitenkin parempi kuin pussillinen karkkia. Makean himo on oikeasti melkein kadonnut näiden viikkojen aikana! Uskomatonta.

Nyt lähden salille ja toivon, että tämä hyvä mieliala kestää taas mahdollisimman pitkään. :)

Viikko 3 - ristiriitaisia fiiliksiä

Well hello uusi viikko. Näin maanantaina voisi taas kurkistaa siihen, että miten mennyt viikko kokonaisuutena sujui. Tänne blogin puolelle olenkin päivitellyt tällä viikolla lähinnä narinaa ja valitusta, koska paino ei ole liikkunut haluttuun suuntaan. Itse asiassa menneellä viikolla olen saanut lisää painoa. Aika paljonkin.

Viikko kolmonen numeroina tulee tässä. Suluissa projektin lähtömitat.

Paino 5.2.2018: 100,1 kg (101,4 kg)

Mitat 5.2.2018:

Vyötärö 93 cm (95 cm)
Lantio 112 cm (117 cm)
Rinnat 111 cm (113 cm)
Käsivarsi 36 cm (37 cm)
Reisi 68 cm (70 cm)

Yhteenveto:

Viikon painonpudotus +1 kg
Kokonaispudotus -1,3 kg
Senttejä lähtenyt viikossa 6,5 cm
Senttejä lähtenyt yhteensä 12 cm
BMI muutos alusta 31,30 > 30,90

Olen hämmentynyt. Se olisi ehkä kaikista kuvaavin sana tähän tilanteeseen. Fakta siis on, että olen kerännyt viimeisen viikon aikana kokonaisen kilon lisää elopainoa. Sitä edeltävälläkään viikolla paino ei ollut laskenut kuin muutaman sata grammaa. Mutta silti, kokonaisuudessaan tästä kropasta on kadonnut 12 cm näiden muutamien viikkojen aikana. Miten tämä on mahdollista? :D

Painonnousua voin yrittää selitellä erilaisilla tekijöillä, mutta loppujenlopuksi en oikeasti tiedä miksei paino tällä hetkellä tipu vaan nousee. Siitä ei ole kysymys, ettenkö olisi kalorivajeella, tai että oikeasti mättäisin täällä ruudun takana herkkuja naamariin ja väittäisin blogiin veteleväni parsakaalia. Olen oikeasti tsempannut syömisten kanssa ihan hirveästi, vältellyt kaikkea epäterveellistä ja muuttanut yksinkertaisesti niin montaa asiaa, että tuntuu tosi epäreilulta että paino ei reagoi ollenkaan. Tämän oudon painon jumituksen/nousun on pakko liittyä jotenkin nesteisiin ja lihaksiin, koska en mitenkään ole voinut syödä itselleni lisää läskiä tämän projektin aikana.

Toisaalta en jaksa edes pohtia nyt tuota lukemaa, koska mittanauha kertoo jotain ihan toista tarinaa. Minkään mittausvirheen piikkiin koko 12 cm ei voi mennä, ja tänä aamuna esimerkiksi tarkistin vielä monet mitat useaan kertaan kun en vaan meinannut uskoa silmiäni. Haluan nyt vaan uskoa, että jos kropan koko pienenee, se painokin seuraa sieltä pian perässä. Pakkohan sen on?

Olen päättänyt, etten luovuta tällä kertaa. Meinasin jo jättää koko viikkopäivityksenkin kirjoittamatta, koska häpesin tätä epäonnistumista (tai ainakin itse tunnen epäonnistuneeni laihduttajana). Päässä vaan kiersi kehää, että kuka oikeasti lihoo laihdutuskuurilla? Mutta sitten päätin, että haluan olla rehellinen ja jakaa tämän kuoppaisen matkan teidän kanssanne, koska tiedän etten ole ainoa joka tuskailee samojen aiheiden äärellä.

Nyt vaan sata kymmenen lasissa tämä viikko, ja ehkä vihdoin ensi maanantaina pääsisin iloitsemaan painon laskusta.

Edistymättömyyttä

Otsikko kertoo kaiken tarvittavan. Tällä viikolla hermoja on koeteltu ihan toden teolla ja hyvä asenne on ollut todellisessa testissä. Toistaiseksi olen kai pärjännyt ihan tyydyttävin arvosanoin, vaikka turhautumista on tullutkin purettua läheisten niskaan turhan paljon.

Tällä viikolla en ole laihtunut yhtään. Tai okei. Sanotaan mielummin, että painoni ei ole keventynyt yhtään. Olen itse asiassa tähän mennessä kerännyt 200 g lisää painoa, mikä tuntuu lähinnä huonolta vitsiltä. Koko viikolla en ole lipsunut ollenkaan, olen harrastanut liikuntaa, juonut paljon vettä ja muutenkin pysynyt suunnitelmassa ilman mitään sävellyksiä.

NIIN TURHAUTTAVAA.

Ainoa toivoni tällä hetkellä on, että nämä on jotain ihmeellisiä kuukautisten ja salilla käymisen aiheuttamia nesteitä, jotka maagisesti kaikkoavat maanantaipunnitukseen mennessä. Ja toki mitoista edistymisen sitten näkee ihan tosiasiallisesti, sillä jos mitat pienenevät niin jotain tapahtuu. Silti, kun painoindeksi on yli 30, olisi mukavaa nähdä kehitystä myös siinä painon puolella.

Ainakaan tässä ei vahingossakaan ala ottamaan mitään itsestäänselvyytenä. Tässä kohtaa olisin aikaisemmilla kerroilla heittänyt hanskat tiskiin, joten ehkä tällä kertaa olen vihdoin oikealla asenteella liikkeellä, kun luovuttaminen ei ole käynyt mielessäkään. Ja ehkä sitten ilahdun ekstrapaljon siinä vaiheessa kun se paino joskus tipahtaa alaspäin. Huomatkaa sana kun. Ehkä sitä edistystä onkin tapahtunut, vaikkakin sitten pään sisällä. Parempi sekin kuin ei mitään.

Tänään on kaverin tuparit, joissa yritän pitää kaiken kohtuudessa ja nauttia hyvästä seurasta. Mukavaa viikonlopun jatkoa teille siellä ruudun toisella puolella!