Yhdessä kevätauringon kanssa saapuu ahdistus

Mietin ensin, että sopiiko tälläine aihe laihdutusblogiin ollenkaan, tai onko nyt outoa yhtäkkiä avautua jostain varsinaisesti tähän projektiin liittymättömästä. Päätin kuitenkin, että tämä blogi kertoo minun matkastani parempaan oloon, kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja terveempään huomiseen. Ja näihin asioihin myös henkinen terveys ja hyvä olo liittyvät oleellisesti. Tänään haluankin puhua vähän siitä.

Minussa on aina kulkenut mukana pieni ylihuolehtiva, ylistressaava ja pelokas sivupersoona. Muistan jo lapsena huolestuneeni herkästi perheenjäsenistä, ylianalysoineeni muiden edesottamuksia ja stressanneeni itseni itkuun asti kaikilla sellaisilla asioilla, jotka eivät kerta kaikkisesti ole omissa käsissäni. Kun tulin murrosikään, tai sanotaan että kun täytin kymmenen vuotta, erilaiset pelkotilat tulivat elämääni ihan tosissaan. Kirjoitettuna tämä kuulostaa naurettavalta, mutta oli kausia ollessani 10-12 -vuotias, jolloin pelkäsin esimerkiksi kovaa tuulta (tai lähinnä että puu kaatuu talomme päälle, katto irtoaa tms hyvin epätodennäköistä). Saatoin herätä yöllä tuulen huminaan tai vanhan talomme natinaan, ja saada lähestulkoon paniikkikohtauksen kun huomasin puiden heiluvan ikkunan ulkopuolella. Vanhempani olivat hyvin tietoisia tästä irrationaalisesta pelosta ja juttelimme asiasta usein, mutta koin ettei kukaan koskaan ymmärtänyt tunnetilani vakavuutta. Pelkäsin ihan oikeasti, vaikka pelon kohde olikin hassu.

Jossain vaiheessa pelkoni siirtyivät sairauksiin, joita pelkäsin itselläni tai jollain läheisellä olevan. Tämä oli pahimmillaan yläasteiässä. Muistan kuin eilisen, kuinka istuin kahdeksannella luokalla ruotsintunnilla nojaten leukaa käteeni. Yhtäkkiä olin tuntevinani jonkin patin/möykyn leukani alla, ja maailma tuntui pysähtyvän ihan täysin. Kun aloin tunnustelemaan tarkemmin, niin siellä se tosiaan oli: muutaman sentin läpimittainen möykky. Käskin heti kotona äitiä tunnustelemaan, mutta tämä ei edes tuntenut löytämääni pattia. Sain itkettyä ja ylipuhuttua vanhemmat viemään minut yksityiselle lääkärille, joka suostui tekemään kaulan ja rinnan alueen ultraäänitutkimuksen. Kaikki oli normaalia, ei syöpää eikä muutakaan hätää. Vuosien varrella erilaisia sairausepäilyjä syövästä lihasrappeumasairauksiin on tullut ja mennyt, suurimmasta osasta en koskaan mennyt lääkärille, vaikka olinkin ihan kauhuissani. En ole myöskään koskaan käynyt keskustelemassa tästä ammattilaisen kanssa, vaikka jälkikäteen ajateltuna se olisi voinut olla todella hyödyllistä etenkin teini-iässä.

Jonain vuonna rupesin tarkemmin pohtimaan tätä oireiluani ja huomasin pahimpien ahdistusjaksojen ajoittuvan aina keväälle. Tai ehkä tarkemmin sanottuna kevättalvelle ja alkukeväälle, juuri tähän helmikuun loppuun - huhtikuun alkuun. Suurimmalle osalle ihmisistä kevät tarjoaa kauan kaivatun avun kaamosmasennukseen ja väsymykseen, mutta omalla kohdallani se jostain syystä laukaisee henkisen oireilun. Näin on vähän käynyt tänäkin keväänä. Huomasin muutama viikko sitten omituisen palantunteen kurkussa, välillä tuntuu että huimaa ja muuten vain on levoton ja ahdistava olo. En tällä kertaa ole joutunut minkään sairauspelon syövereihin - ainakaan vielä - mutta tunnistan tämän samaksi kuin muinakin keväinä. Nyt apuna on ollut tämä elämäntapamuutos, koska siihen saa hyvin keskitettyä ajatuksia ja energiaa. Liikunta auttaa synkkiin mietteisiin ja ruokavalio jeesaa ihan vain siihen yleiseen olotilaan.

Olen pohtinut tätä asiaa paljon ja koen nykyisin tuntevani itseni todella hyvin. Pystyn ikäänkuin katsomaan omaa tilannettani ulkopuolelta. En osaa sanoa miksi minulla on taipumusta tälläiseen, tai mikä nämä jaksot kevään lisäksi aina laukaisee, mutta nykyään sentään tunnistan ongelman henkiseksi enkä niinkään fyysiseksi kuten aikaisemmin. Ehkä tämä on aivojen tapa ilmoittaa, että olen ylikuormittunut tavalla tai toisella. Keväät kun tuppaavat usein olemaan tiukkatahtisia ja stressaaviakin. Joka tapauksessa yritän nykyään kuunnella itseäni ja tehdä asioita, joista tulee parempi olo niin henkisesti kuin fyysisestikin. Tästä kokonaisvaltaisesta elämäntaparempasta ainakaan tuskin on haittaa.

Yksi suurensuuri voimavara omassa elämässäni on hyvä parisuhde ja ihana mies, joka on niin monen monituista kertaa onnistunut rauhoittelemaan minut orastavan paniikkikohtauksen kourista ja myös jaksanut aina kuunnella sekä ymmärtää täysin aiheettomia pelkojani. Ehkä useamminkin pitäisi mainita tästä myös hänelle suoraan.

Onko kevät teille positiivisuuden ja virkistymisen aikaa, vai tuoko se auringosta ja valosta huolimatta alavireisyyden myös teidän elämäänne?