keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Tähän aikaan ensi vuonna


Telkkarissa pyörii tällä hetkellä otsikon mukainen ohjelma, jossa ilmeisesti (en ole kyseistä ohjelmaa katsonut) tavataan erilaisia ihmisiä ensin vuotta aikaisemmin, jolloin he kertovat tavoitteensa seuraavan vuoden ajalle, ja sitten vuoden päästä katsotaan miten meni. Tästä intoutuneena päätin kasata oman listaukseni tavoitteista, joiden täyttymisen eteen aijon työskennellä tulevan vuoden aikana.

Tähän aikaan ensi vuonna...

Olen valmistunut ja töissä. Tämä ensimmäinen tavoite pitäisi olla kohtuullisen helppo saavuttaa. Minulla on jonkin verran rästitehtäviä painamassa niskassa, mutta ei mitään ylitsepääsemätöntä. Opinnäytetyö on ihan ok vauhdissa ja sen suhteen suunnitelmat selvillä. Omalla alallani työllistymisen ei pitäisi olla haastavaa, koska kysyntää alan tekijöille todellakin on. Valmistumisajankohtani on siis joulukuussa 2018 ja toivon pääseväni aloittamaan vakkarityöt sitten viimeistään siinä tammikuussa 2019.

Olen tavoitepainossani. Tästä eteenpäin vuoden ajan tavoitteenani on joka päivä tehdä niitä valintoja elämässä, jotka kuljettavat minua kohti kevyempää tulevaisuutta. Vaikka tiedän noiden jäljellä olevien ~26 kg pudottamisen olevan todella kovan työn ja tuskan takana, aijon taistella sen eteen. Olen kyllästynyt huokailemaan peilin edessä ja vaa'alla, enkä malta odottaa sitä että näkymä aidosti alkaa taas miellyttää.

Olen juossut maratonviestin. Kyllä, kaveriporukan kanssa innostuttiin sellaisesta hullutuksesta kuin maratonviesti, joka toteutuisi ensi syksynä. Se käytännössä tarkoittaa sitä, että neljän hengen porukasta jokainen juoksee sen rapiat 10 km vuorollaan. Yhteensä matkasta muodostuu maraton. Olen kyllä ennenkin juossut kympin, mutta silloinkin (melkein parikymmentä kiloa kevyempänä) hitaasti ja melko vaivalloisesti. Tavoitteena siis on nyt treenata kesä ja pudottaa samalla painoa siten, että tuohon osallistuminen olisi mahdollista.

Käyn edelleen kuntosalilla. Tämä on itselleni yksi tärkeä tavoite. Haluan tosissani pitää kiinni kuntosaliharrastuksesta ja kehittyä siinä. Tavoitteenani olisi saada lisää voimaa ja ehkä joskus läskien karistua tästä päältä, myös jonkin verran lihaserottuvuutta. Voi olla vähän liioittelua tavoitella sixpackia vuoden päähän, mutta sanotaan näin että toivon ettei se olisi ihan hirveän kaukana.

Olen löytänyt luontevan ja terveellisen tavan syödä. Toivottavasti vuoden kuluttua laihduttaminen ei enää ole se syömistä säätelevä asia, vaan enemmänkin ylläpito ja tasapaino. Haluaisin oppia syömään tavalla, joka ei johtaisi ylilyönteihin, mutta joustaisi kuitenkin ajoittaiseen herkutteluun ja rentoiluun. Ateriarytmin sisäistäminen olisi yksi olennaisimmista asioista, joka minun tulisi tulevan vuoden aikana oppia.

Omistan koiran. Koira on ollut itselläni haaveissa jo pitkään ja vanhemmiltani pari koiraa löytyykin. Tuntuu kuitenkin, että näin omasta kodista puuttuu jotain olennaista ilman koiraa. Kissat toki tuovat vähän elämää tänne meidän kämpille, mutta pienehkö koira olisi ihan nappi lisä meidän porukkaan.

Olen edelleen onnellisessa parisuhteessa. Mielellään saman miehen kanssa kuin nyt, hehheh. Mahdollisesti voisin myös olla kihloissa, tai en panisi sitä ollenkaan pahakseni, mutta toisaalta ei tässä nyt niin kiirekään vielä ole.

Täytynee vuoden päästä kurkata, että miten hyvin on suunnitelmissa pysytty! Yritän nyt tosissani tsempata, mutta toisaalta myös antaa itselleni tarpeen tullen armoa. Elämää ei valitettavasti tai toisaalta onneksi voi ennalta käsikirjoittaa, vaan kaikista suurista tavoitteista ja suunnitelmista huolimatta joskus tulee isojakin yllätyksiä.

Miltä teidän tähän aikaan ensi vuonna -listaus näyttäisi?

2 kommenttia:

  1. Voi kuule, mulle tuli just samanlainen postausinspiraatio ohjelmasta kuullessani! :D Ja julkaisenkin sen ihan näillä näppäimillä. Musta sulla on hyvin realistiset tavoitteet ja uskon, että pääset niihin, mikäli ei tule pahoja hidasteita vastaan. Paino toki tuntuu aina tippuvan paaaaaljon hitaammin kuin toivoisi, ainakin mulla. :O :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, inspiroiva ohjelma selkeästi! :D Ja juuuuh, toi painoasia nyt on vähän tommonen. Kaikkea voi tavoitella, mutta onko se sitten aina niin realistista.. Omallakin kohdalla tuntuu että kaikista "hyvä painonpudotustahti on pari kiloa kuussa" lausunnoista huolimatta oman kropan mielestä hyvä tahti tuntuu olevan puoli kiloa kuussa. XD

      Poista

Anna armoa!

Tässä viime päivinä mielessä on pyörinyt se, kuinka olla itselleen armollinen ja nähdä niitä hyviä asioita ja onnistumisia itsessään ja omas...