Kun mitään ei taaskaan tapahdu

Otsikko kertonee suunnilleen kaiken tarvittavan. Tämä prosessi on taas niin ihme jumitusvaiheessa, että meinaa hermot mennä tosissaan. Kärsivällisyydestä ei vieläkään ole tullut pääkopassani viihtyvää ilmiötä, joten kaikki takapakit ja edistymättömyydet ottavat erityisen koville. Myös menkat vaikuttavat mielialaan, ja varmaan siihen painoonkin tällä hetkellä.

Tällä hetkellä tuntuu, että kuukauteen ei ole tapahtunut mitään edistystä. Se ei tietenkään pidä paikkaansa, mutta mitään haluamiani superharppauksia keveämpään suuntaan ei nyt viime viikkoina ole tapahtunut. Katselin tuossa painomerkintöjäni kuukausi takaperin, jolloin olin kuukautiskiertoni samassa vaiheessa ja helpotuksekseni huomasin painon jumitelleen silloin noin 1,5 kg ylempänä. Ehkä tässä neljässä viikossa painon laskua on sitten kuitenkin tuon verran tapahtunut?

Viimeksi tälläisen pidemmän +-1 kg junnaamisen jälkeen paino yhtäkkiä tipahti pari kiloa alemmas, joten ehkä tämä meitsin laihdutus menee tälläistä porraskaavaa. Tipahdus, jumitus, tipahdus, jumitus. En tiedä. :D Ärsyttävää se joka tapauksessa on, että kun on taas koko viikon vetänyt täysin suunnitelman mukaan, sopivilla kalorivajeilla ja harrastanut rankkaa liikuntaakin, niin vaaka kiittää heittämällä täksi aamuksi taas yhtäkkiä puoli kiloa isomman tuloksen (98,5 kg) kuin viikon varrella. Tiedän ettei tälläisistä yhden yön painoheilahduksista voi taas kerran päätellä mitään, mutta kyllästyttää tämä edes-takaisin sahaaminen samoissa kiloissa viikkokaupalla.

Eniten mietityttää taas jälleen kerran, että missä vika? Tuntuu, että luen muiden blogeista, keskustelupalstoilta ja iltapäivälehdistä jatkuvasti muiden huikeita onnistumistarinoita, joissa painoa on lähtenyt muutamassa kuukaudessa valtavia määriä. Missään vaiheessa tätä projektia tavoitteeni ei ole ollut äkkilaihtua epäterveellisin keinoin, joten mitään hulluja kymmenien kilojen romahduksia en totisesti ole odottanutkaan, mutta tämän vuoden kokonaispudotuksena päivästä riippuen se 3-3,5 kg tuntuu niin surkean vähältä. Pitäisi kai olla iloinen että tulos on edes miinusmerkkinen, mutta olin silti kuvitelmissani ajatellut painoa lähtevän tähän mennessä ainakin 5-6 kg. Takaraivossa kummittelee myös toukokuun loppupuolella lähestyvä etelänloma, missä haluaisin olla huomattavasti pienempi. Apuaah.

Täytyy kyllä sanoa, että en halua enää ikinä päästää itseäni lihomaan grammaakaan, koska niistä ylimääräisistä eroon pääseminen on näköjään näin tuskallisen hidasta ja hermoja kiristelevää. Myönnän jopa joskus pahimpina ahmimiskausina ajatelleeni, että "noh, jos tästä pari kiloa tulee lisää, niin nehän on helppo sitten tossa ennen kesää pudotella pois". Eieieiei, väärin! Yhdenkään kilon pudotus ei mielestäni ole ollut suoranaisesti helppoa, etenkään kun puhutaan siitä oikeasta tavarasta eli läskistä. Voi miksi miksi miksi sitä laardia on niin nopea ja helppo mussuttaa ympärilleen, mutta eroon pääseminen onkin ihan oma lukunsa?

Noh, ei muuta kuin täytyy toivoa tilanteen taas muuttuvan kun tämä rasittavin aika kuusta on taputeltu. Maanantaina oltiin tosiaan ekalla personal trainerin tapaamisella, missä alkuun kartoitettiin vähän tavoitteita, liikuntataustaa ynnä muuta, ja perään vedettiin tunnin tappotreeni. Kyllä taas tipahti ihminen maan pinnalle ja tajusi miten surkeassa kunnossa voikaan olla. Pt kylläkin totesi, että "työtä on, mutta ette te ihan rapakunnossa ole". :D Taisi vain yrittää sanoa asian kauniisti.

Rentouttavaa viikonloppua tyypit!